Erikoisalana MB ja BMW - Fixus-korjaamo Ruskossa

BMW ja Mercedes-Benz –merkkeihin erikoistunut NT-autohuolto on toiminut Vesiroineenkadulla jo seitsemän vuotta. Korjaamon yrittäjä Tai Nguyen on tunnettu asiakaspalveluhenkisestä asenteestaan ja asiantuntemuksestaan. Siisteissä korjaamotiloissa kaikki on hyvässä järjestyksessä ja asiakas otetaan vastaan ystävällisin tervehdyksin. 

Kolmen korjaamonosturin hallissa huolletaan ja korjataan päivittäin kaikenmerkkisiä henkilö- ja pakettiautoja, vaikka kahden saksalaismerkin parissa onkin kertynyt eniten kokemusta. Mercedes-Benziä ja BMW:tä varten korjaamoon on myös hankittu tarvittavia erikoistyökaluja ja testereitä.

Autoaan noutamaan tullut Mikko Lagus kertoo huollattaneensa myös kahta aikaisempaa baijerilaistaan NT-autohuollossa. ”Olen ollut erittäin tyytyväinen, täällä hinta ja laatu kohtaavat”, sanoo Lagus. Nyt BMW 320d farmariin asennettiin sisätilanlämmitin ja tehtiin huolto, johon kuului muun muassa hehkutulppien vaihto vikakoodien nollauksineen.

Tai Nguyen kertoo, että käytettynä maahantuoduille autoille voidaan tehdä NT-autohuollossa aluksi tarkistushuolto, jossa nähdään auton kunto ja tehdään Suomen olosuhteita varten tarvittavat huoltotoimenpiteet. 

 

Kuva. Valoisassa ja siistissä korjaamossa on sopivasti tilaa ja kolme autonosturia. 

Huoltoja, korjauksia ja varusteita

NT-autohuollon palveluihin kuuluvat huoltojen lisäksi muun muassa jakohihnan vaihdot, ilmastoinnin täyttöhuollot, OBD-mittaukset, vianetsinnät ja korjaukset. Yleisimpiä korjauksia ovat pyörän laakereiden vaihdot, jarruremontit ja alustan tukivarsien sekä nivelten uusimiset. Huollon yhteydessä saadaan myös esimerkiksi pienet peltivauriot kuntoon.

Jos auton katsastus on ajankohtainen, on NT-autohuollon katsastushuolto helppo tapa hoitaa asia kuntoon. Huoltoon sisältyy auton kunnon tarkastus ja katsastus viereisellä katsastusasemalla.

Myös rengasasioissa NT-autohuolto tarjoaa täyden palvelun. Asiakkaan autoon saadaan laadukkaat renkaat alle nopeasti ja kilpailukykyiseen hintaan.

NT-autohuolto myy ja asentaa varusteita kaikenmerkkisiin autoihin. Kysytyimpiä ovat lisälämmittimet ja vetokoukut. Tuulilasin vaihto uuteen onnistuu nopeallakin varoitusajalla.

”Tervetuloa huoltoon”, toivottaa Tai Nguyen. ”Auto kestää pitempään ja toimii luotettavammin, kun sitä huolletaan valmistajan huolto-ohjelman mukaan.”

NT-autohuolto
Vesiroineenkatu 6 B1 
33720 Tampere
Puhelin: 050 567 5687
Sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Internet:nt-autohuolto.fi
Avoinna: ma-pe 8.00-16.00

 

Kuva. BMW:n omistaja Mikko Lagus on tyytyväinen vakioasiakas: "Täällä hinta ja laatu kohtaavat."


Foorumi

Kysy autoista?

Alan asiantuntijat vastaavat

Lisää aiheita »

Aallon Auto