Autojen korjausta, varaosamyyntiä ja katsastusta

Yleisö odottaa verkossa. Perusta oma blogisi autojen ja autoilun ympärille.

Määräaikaiskatsastus autokorjaamolla?

Auton määräaikaiskatsastuksen tekeminen korjaamolla huollon yhteydessä. Miltä kuullostaisi? Korjaamoyrittäjänä olen tuota nyt miettinnyt jo kolmatta vuotta, asiahan oli esillä jo edellisen eduskunnan aikana, mutta jäi päätöstä vaille ja nyt se on menossa kevään aikana uudestaan eduskunnan käsittelyyn. Asiaa on käsitelty lehdistössä ja erilaisia näkemyksiä eri osapuolilta on luettavissa eduskunnan nettisivuilta.

Nyt voimassa olevan lain mukaan katsastustoimiluvan omaava ei saa harjoittaa muuta autoalaan liittyvää toimintaa. Uuden lakiesityksen mukaan määräaikaiskatsastuksia voisivat tehdä myös muuten autoalan kanssa sidoksissa olevat,  autokorjaamot, autoliikkeet, huoltoasemat jne..

Lukiessani sidosryhmien lausuntoja eduskunnan nettisivuilta, huomioni kiinnittyi kahteen vastakkaiseen näkökulmaan. Toisen mukaan korjaamo tulisi katsastusten yhteydessä etsimään autoista vikoja, jotta saisi lisää korjaustyötä ja varaosamyyntiä. Me olemme tehneet asiakkaiden autoihin ns. katsastustarkastuksia koko toimintamme ajan ja melko mukavasti linja on mennyt yksiin katsastajien kanssa. Ehkä me ajattelemme asiat liikaa asiakkaidemme rahapussin kannalta? Toimiessamme täällä pienellä paikkakunnalla pitää toiminnan muutenkin perustua rehellisyyteen ja avoimuuteen. Luottaavathan asiakkaat meihin siinä suhteessa jo nyt, että kun tuovat autonsa korjattavaksi, niin viat korjataan siinä laajuudessa, kun on järkevä tehdä kokonaisuuden kannalta.

Vastakkainen mielipide on, että huollon yhteydessä auto hyväksyttäisiin määräaikaiskatsastuksessa liian löysin kriteerein. Onko ammattiylpeys tyystin kadonnut? Ei kai viallista autoa kukaan halua päästää katsastuksesta läpi ja omalla allekirjoituksellaan varmentaa tapahtunut.  Ne ajat ovat toivottavasti jo muutenkin ohi, kun kaikenlaisilla pikku vilpeillä katastusmiehiä yritettiin "kusta silmään". Tosin kai kumpikin osapuoli on ollut nikseistä selvillä ennenkin. Tuleehan Trafi myös valvomaan katsastuksen laatua ja siitähän on ollutkin jo näiden "vanhojen" katsastufirmojen puolelta kannanottoja, että uusien katsastustoimijoiden valvomien tulee kovin kalliiksi. Eihän katsastumäärät kuitenkaan mihinkään muutu ja valvontajärjestelmät ovat käsittääkseni jo olemassa.

Yksi asia joka on jäänyt keskusteluissa aika vähälle huomiolle on nykyisen katsastustoiminnan laatu. Kuten aiemmin kerroin, olemme tehneet katsastustarkastuksia asiakkaidemme autoihin. Joskus on tullut vastaan melko huonokuntoisia yksilöitä ja olemme kertoneet asiakkaalle, että autossa on paljon korjauskohteita ja voisi olla edullisin vaihtoehto se, että käy näyttämässä auton katsastusasemalla ja korjataan sitten jälkitarkastukseen ja korjauskehotukseen määrättävät kohteet. Molempien yllätykseksi auto on joskus hyväksytty katsastuksessa ilman mitään mainintoja!!
Teemme paljon nelipyöräsuuntauksia ja melko usein tulee vastaan auto, joka on hiljattain katsastettu ja kuitenkin ohjausnivelistä tai pyöränripustuksista löytyy välyksiä, jotka estävät suuntauksen tarkastuksen. Virheitä sattuu varmaan puolin ja toisin, mutta onhan selvää, että nykyiset katsastustoimilupien haltijat katsovat asiaa omalta näkökantilta ja minäkin katselen vain omaltani. Molemmilla on omat intressit asiasta.

Jos uusi lakiesitys hyväksytään eduskunnassa, niin on mahdollista suorittaa määräaikaiskatsastuksen jälkitarkastus eri paikassa kuin varsinainen katsastus. Jos asiakkaana ajattelee, että korjaamo haluaa määrätä liikaa korjauskohteista, niin voi käydä katsastuksessa haluamassaan paikassa ja korjaamo voi sitten korjata jälkitarkastuskohteet ja suorittaa jälkitarkastuksen.

Siinä muutamia ajatuksia aiheesta. Kommetoi ja kerro mielipiteesi.


Laatujärjestelmä käyttöön
Alkuperäisvaraosien hankkiminen korjaamolle.