News List 0-1
Miss Suomi ihastui Hybridiin
Kirjoitettu 03.10.2008 17:40 Katariina Kääpä
Luokat:
CLUBi
Satu Tuomisto sai auton, jolla on hyvä ajaa ja jossa on vakionopeudensäädin.
Syksy on Satu Tuomiston missivuoden kiireisintä aikaa. Töitä riittää ja vapaahetkien löytäminen on vaikeaa. Kiire näkyy myös auton kilometrimittarissa.
Uuden Priuksen Tuomisto sai alleen loppukesästä. Parissa kuukaudessa hän on ehtinyt ajaa sillä 20 000 kilometriä. Koko missivuoden ajosaldon Tuominen arvioi kipuavan 60–80 000 kilometriin.
Ennen misseyttä autot olivat Satu Tuomistolle aika etäinen juttu. Ajanut hän toki oli, mutta omaa autoa hänellä ei ole ollut koskaan. Missiauto on Tuomiston ensimmäinen omassa käytössään oleva auto.
Ensi alkuun hybridiauto herätti Tuomistossa epäilyksiä. Mitä sähköauto oikein tarkoittaa, ja tuleeko siihen vikoja? Nopeasti hän kuitenkin pääsi ajokkinsa kanssa sinuksi.
- Prius on ollut erittäin positiivinen yllätys. Tämä on paras auto, millä olen koskaan ajanut. Olen ihastunut ikihyviksi!
Prius on Tuomistolle enemmänkin kuin kulkuneuvo. Se on missin toinen koti, sillä hän viettää autossaan runsaasti aikaa. Tilavaan Prius HSD:hen mahtuu kaikki, mitä missi työssään tarvitsee.
- Autoni on suorastaan kodikas, Tuomisto jatkaa nauraen ja kertoo, että repsikan puoli toimii keittiönä ja takaa löytyy kenkävarasto.
Kuten moni liikkuvaa työtä tekevä, myös Tuomisto viihtyy ratin takana vain työajon vaatiman ajan. Huviajeluille ei jää edes aikaa, sillä missi on päivittäin töissä.
Työkilometrit ovat sentään missivuoden alkupuolelta pienentyneet merkittävästi, kun aiemmin Akaalla asunut Tuomisto muutti Helsinkiin. Nyt hän lähtee autolla vain pääkaupungin ulkopuolella oleville työkeikoille, joita toki niitäkin missillä riittää runsaasti.
- Helsingissä on helppo käyttää julkisia, ja parkkipaikkaa on usein mahdoton löytää.
Prius on Tuomiston käytössä missivuoden loppuun. Yhteistyö Toyotan kanssa on sujunut erinomaisesti. Tuomistolla on tavoitteena saada alleen sponsoriauto myös ensi vuodeksi. Oman auton hankintaa hän ei vielä suunnittele.
- Olen vielä nuori ja uudet autot ovat kalliita. Sellaisen hankinta ei vielä ole ajankohtaista, jos vaikka lähden opiskelemaankin.
Jos Tuomisto kuitenkin olisi hankkimassa autoa, ovat kriteerit jo selvillä. Auton tulisi olla hyvä ajaa, luotettava ja varustettu sekä automaattivaihteistolla että vakionopeudensäätimellä.
- Nämä ominaisuudet ovat tarpeen, koska ajan paljon. Auton mallilla, merkillä tai ulkonäöllä ei ole väliä.
- Ja tärkeää on, että auto istuu naisen käteen!
Tuomiston lähiaikojen mieleenpainuvin autoilumuisto sijoittuu missikauden alkupäiviin. Kyseessä on tietenkin lehtien palstoille päätynyt törmäys liikennemerkkiin muutaman päivän vanhalla sponsoriautolla.
Muuten Tuomiston missivuoden automuistot liittyvät kiireeseen. Aina kun Miss Suomi istuu ratin taakse, on joko kiire töihin tai kiire töistä kotiin.
Nimi: Satu Tuomisto
Ikä: 22
Kotoisin: Akaalta
Asuu: Helsingissä
Autot: missivuoden sponsoriautot Toyota Auris ja nykyinen Prius
Teksti: Katariina Kääpä
Kuvat: Toyota Kaivoksela ja Itäkeskus
468x400 Jattiboxi - NR1

UUSIMMAT UUTISET
UUSIMMAT UUTISET
10 uutista
PAIKALLISIA TARJOUKSIA
PAIKALLISIA TARJOUKSIA
Text ads
News List 2
468x400 Jattiboxi - NR2
News List 3
News List 4
Video 400x325
News List 5
Mainos 468x60
Hybridibussilla 44% pienemmät päästöt
Julkaistu: 03.10.2008 16:17Polttoaineiden kohoavat hinnat ja ympäristötietoisuuden lisääntyminen ovat asettaneet haasteita Koiviston Auto –yhtymälle busseja valmistavalle, samaan konserniin kuuluvalle Kabus Oy:lle.
Ensimmäisenä vastauksena haasteisiin oli alumiinin käyttö eli kevytrakennetekniikka, jolla linja-auton massaa ja samalla polttoaineenkulutusta saatiin pienemmäksi. Kun VTT:n tutkimukset osoittivat...
Autoarvio: Koeajossa Peugeot 308 HDi 90
Julkaistu: 03.10.2008 15:10Ajo-ominaisuudet ovat asialliset. Ohjaustehostin on sähköinen, mutta tuntoa on kohtuullisen hyvin. Ohjaus on hitaassa nopeudessa hieman tavanomaista raskaampi. Maantiellä ohjaus taas on varsin kevyt. Auto ohjautuu vaivattomasti kaarteisiin. Suuntavakavuus on moitteeton.
Jousitus on kohtalaisen jämäkkä ja poikittaissaumat tuntuvat täräyksinä. Jousitus ei kuitenkaan kolahtele samaan tapaan...
Hyundailta citymaasturi ix55 ja uusi i20
Julkaistu: 03.10.2008 13:27Seitsenpaikkainen Hyundai ix55 SUV tuotantomalli esitellään virallisesti Pariisin autonäyttelyssä. Pohjois-Amerikassa myynnissä olevaan Veracruz –malliin pohjautuvan ix55:n ulkonäkököön on tehty pieniä muutoksia Eurooppalaisia kuluttajia ajatellen.
ix55:ssa on uusi 240 hevosvoimainen kolmelitrainen V6 CRDi turbodieselmoottori. Kiihtyvyysy 0-100 km/h kestää 10,4 sekuntia. Ilmoitettu...
Ensiesittelyssä Lexus IS 250 C avoauto
Julkaistu: 03.10.2008 10:47Avomallinen, kaksiovinen IS 250 C pääsi ensi kertaa parrasvaloihin Pariisin autonäyttelyssä.
Se on linjakas auto, jonka kolmiosainen katto taittuu automaattisesti tavaratilaan 20 sekunnissa. Voimanlähteenä on neliovisesta IS 250 -mallista tuttu 2,5 litran bensiini-V6. Voimansiirrossa työskentelee elektronisesti ohjattu, kuusinopeuksinen...
Seatilta tyylikäs Exeo
Julkaistu: 03.10.2008 10:30Pariisin autonäyttelyssä virallisesti esiteltävä Seat Exeo on perheautoluokan sedan. Exon pituus on 4,60 metriä, ja suunnittelussa on panostettu erityisesti matkustusmukavuuteen ja ajettavuuteen.
Exeoon tulee heti alusta lähtien laaja moottorivalikoima, kolme bensiinimoottoria ja kolme dieselmoottoria. Bensiinimoottoreiden tehot...
Hondan uutuusmalleja
Julkaistu: 02.10.2008 14:02Hondan osastolla Pariisin autonäyttelyssä on esillä runsaasti malleja, jotka kertovat merkin nykyisistä ja tulevista pyrkimyksistä ympäristöystävällisemmän autoilun eteen.
Hondan filosofian mukaan hybridiautot ovat erinomainen keino vähentää autoilun ympäristövaikutuksia ennen kuin polttokennoautot yleistyvät. Sen takia Honda on panostanut merkittävästi hybridiautoihin ja...
Mercedes-Benz C 250 CDI BlueEfficiency
Julkaistu: 02.10.2008 13:12Mercedes-Benz esittelee Pariisin autonäyttelyssä uuden tehokkaamman ja taloudellisemman nelisylinterisen 2,2-litraisen dieselmoottorin. Moottoria eri versioinaan tullaan käyttämään C-sarjan lisäksi E-sarjassa ja Mercedes-Benz GLK:ssa. C 250 CDI BlueEfficiency Prime Editionin teho : 150 kW / 204 hv, vääntö 500 Nm.
Uutuuden...
Renault Kangoo be bop: tilaa ja valoa
Julkaistu: 02.10.2008 11:31Frankfurtissa 2007 esiteltyyn Kangoo Compact konseptiautoon läheisesti perustuva Renault Kangoo be bop on Kangoo-perheen viimeisin jäsen. Sen kompakti koko (pituus 3,87 metriä), kaksisävyinen väriyhdistelmä ja hyvät sisätilojen varusteet muodostavat käytännöllisen ja voimakkaan persoonallisuuden. Laajat lasipinnat ja neljä tilavaa istuinta tekevät autosta avaran ja valoisan. Renault Kangoo be...
Renaultilta Megane Coupe ja Laguna Coupe
Julkaistu: 02.10.2008 11:30Megane Coupé konseptiauto esiteltiin Geneven autonäyttelyssä keväällä 2008.
Tänään, syyskuussa tapahtuneen uuden Mégane Hatchbackin ensiesittelyn jälkeen, on uuden Mégane Coupén vuoro olla keskipisteenä Pariisin autonäyttelyssä.
Uuden Renault Mégane -perheen ulkomuoto on saanut inspiraatiota autourheilun maailmasta. Uuden...
Volvolta etuvetoinen ja vähän kuluttava XC60
Julkaistu: 02.10.2008 11:19Etuvetoinen XC60 tulee myyntiin vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla. Euro5 päästömääräykset täyttävä uudistettu 2,4 litrainen diesel on saanut 12 hevosvoimaa lisää tehoa ja 80 Nm lisää vääntöä. Suurin teho on 175 hp ja vääntö 420 Nm. Samaan aikaan kulutusta on saatu pienennettyä.
Manuaalivaihteisen etuvetoisen XC60:n keskikulutus on 6,4 litraa sadalla kilometrillä,...
Viimeiset 10 Uutiset
RSS Feed
-
18.05.2013
17.05.2013
17.05.2013
17.05.2013
17.05.2013
16.05.2013
16.05.2013
16.05.2013
15.05.2013
15.05.2013
300x250 Mainos
NÄKÖKULMAT
NÄKÖKULMAT
Nastoja myös on/off
Suomi on talvimaa, kymmeniä vuosia sitten oli vielä talvisempaa. Oli siten luonnollista, että meillä alettiin autojen yleistyessä kehittää rengasta talviajoon.
Suomalainen rengasvalmistaja onkin tehnyt karkeakuvioisia Hakkapeliittoja 1930-luvulta alkaen. Ne ko
300x250 Boksi
AUTOMERKIT
AUTOMERKIT
Tässäkö uusi BMW 8-sarja
Hieno nimi autolle: BMW Gran Lusso Coupé Pininfarina. Pian julkistettava 544:n hevosvoiman uutuus on valmistajansa mukaan ”silkan eleganssin ruumiillistuma”.
Uusi BMW Grand Lusso Coupé Pininfarina konsepti paljastetaan virallisesti 24. toukokuuta, mutta joi
AUTOESITTELYT
AUTOESITTELYT
Autoesittely Mazda 6 2013
Uusi kolmannen sukupolven Mazda 6 sedan esiteltiin Moskovan autonäyttelyssä 2012. Pariisin autonäyttely toi sedanin rinnalle farmarimallisen Wagon version. Farmari on suunniteltu ensisijaisesti Eurooppaa varten, sedanin päämarkkinat ovat mm. USA:ssa ja Venäjällä.
Farmarimallin akseliväli on 8 cm porrasperäistä lyhyempi, ja vaikka auto on luokkansa pisimpiä,
KOEAJOT
KOEAJOT
Koeajo Mazda 6 2.0 (145 hv) Premium Plus 2013
Mazda joutuu tasapainottelemaan eri markkina-alueiden vaatimusten välillä. Uudessa Mazda 6:ssa päädyttiin järkevältä kuulostavaan ratkaisuun: isoa autoa kaipaavat Amerikan markkinat saivat ison sedanin ja Eurooppaa varten tehtiin akseliväliltään 6,5 cm lyhyempi farmarimalli.
Suomessa Sedan on kokoerosta huolimatta farmaria halvempi. Suuret mitat lisäävät osaltaan auton n
300x250 Boksi
AUTONÄYTTELYT
AUTONÄYTTELYT
Volkswagenin tärkein uutuus - kasvanut Golf Variant
Volkswagenilla oli jälleen paljon uutta Genevessä. Myynnillisesti merkittävintä oli Golf Variantin uusi sukupolvi.
Sen tavaratila on kasvanut yli sadalla litralla entisestä. Tavaratilan maksimipituudeksi ilmoitetaa
GO GREEN
GO GREEN
iRacer - 0-100 km/h 5.0 sekuntia
Hyppää hiljaisen Westfield iRacer urheiluauton ohjaamoon ja lähde mukaan testiajoon.
Brittiläinen Westfield ei ole kovin tunnettu autovalmistaja, mutta sillä on pitkä historia kevyid
PALVELUT
PALVELUT
Näiden mallien hinnat putoavat jopa tuhansia euroja
Land Rover, Suzuki ja Volkswagen ovat pudottaneet monien malliensa hintoja – vähintään sadoilla ja jopa tuhansilla euroilla. Syynä alennuksiin on toive kääntää myynti jälleen kasvu-uralle Euroopassa.
Hintatietoja on koonnut Tekniikan Maailma.Esimerkiksi Range Rover Evoque 2,2 TD4:n hinnat alkavat au
RENKAAT
RENKAAT
Suomessa voimaan maailman tiukin rengaslainsäädäntö – ”ratkaiseeko pulman?”
Tuoreen Nasta-tutkimusohjelman tulokset uutisoitiin Helsingin Sanomissa 17.4. . Ohjelma suosittelee, että vuonna 2020 puolet pääkaupunkiseudun autoilijoista ajaisi kitkarenkailla. Pääasiallisena perusteena on katupölyn vähentäminen.
”Aihe on tärkeä, koska Suomessa astuu voimaan 1.7. maailman tiukin nastalainsäädäntö, joka v
MUUT UUTISET
MUUT UUTISET
Tällainen on upeasti kunnostettu 1930-luvun Voisin C25 Aérodyne
Tässä on ihanneauto vanhan kartanon pihaan ja mihin tahansa edustusautoksi. Voisin C25 Aérodyne on pantu kokoon vuonna 1936. Se on varustettu 6-sylinterisellä 3,3 litran moottorilla. Katso video.
Ranskalainen Voisin valmisti aluksi lentokoneita ja siirtyi sitten aerodynaamisten autojen rakentaja
VIIHDE
VIIHDE
Näin tehdään kaahailuvideo
Kilpa-ajaja Mike ”Mad Mike” Whiddett ajoi – tai paremminkin kurvaili - Uudessa Seelannissa kaasu pohjassa alas vuoristotietä. Katso videolta, mitä kaikkea tarvittiin kaahailuvideon tekoon.
Se on yksinkertaista. Kuvauksiin tarvitaan vain helikopteri, hyvä lentäjä, tyhjä tie, paljon kal
KESKUSTELUT
Uusimmat keskustelut
19:08 deQFZpMwmmqlemF (3)
[url=http://edpricesonline.com/]buy viagra[/url] %( [url=http://www.ed
17:01 autonhuolto (14)
moi! voisko kukaan suositella hyvää ja halpaa 60-huoltoa mun pösöl
13:16 skoda octavia HB (9)
Olen aikeissa hankkia uutta menopeliä ja melko vahvana vaihtoehtona o
10:47 oikea etuvalo ei toimi (12)
Oikea etuajovalo oli palanut. Vaihdoin uuden H7 tilalle. Ei toiminut.
18:21 abs johtosarja (4)
Abs hydrauliyksikössä oikosulku, minkä vuoksi vaihdoin yksikön, ny
17:45 Radio käynnistyy hitaasti (22)
Ilmojen viilentyessä JVC-autoradioni käynnistyy suhinalla ja vasta m
17:41 huoltovalon sammutus (16)
mitenkä corollasta saa öljynvaihtovalon kuitattuu manuaalisesti? ilm
TILAA UUTISKIRJE
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy kerran viikossa. Uutiskirje sisältää uutiset tiiviissä paketissa. Tilaa ilmainen uutiskirje tästä!























