News List 0-1
Volvo ja Siemens aloittavat sähköautoyhteistyön
Kirjoitettu 01.09.2011 15:26 Automerkit.fi
Luokat:
Automerkit
Go Green
Volvo Car Corporation ja Siemens aikovat tulevaisuudessa harjoittaa sähköautojen teknistä kehitystyötä laajamittaisen strategisen yhteistyön kautta.
Pääpaino on sähkövoimansiirtotekniikan, elektroniikan ja lataustekniikan yhteisellä kehittämisellä sekä kyseisten järjestelmien integroinnilla Volvo C30 Electric -sähköautoihin.
Ensimmäiset sähköautot, joihin on asennettu Siemensin sähkömoottorit, nähdään testiradoilla jo tämän vuoden lopulla. Volvo toimittaa vuoden 2012 loppupuolella Siemensille 200 auton testimalliston, jota testataan tosielämän olosuhteissa osana Siemensin sisäistä testikalustoa.
Terävämpää kilpailukykyä
Näiden kahden yhtiön tavoitteet ja kyvyt sähkötekniikan saralla täydentävät toisiaan erinomaisesti. Kumppanuus antaa Siemensille mahdollisuuden laajentaa sähkövoimansiirto-osaamistaan automarkkinoille yhteistyössä ruotsalaisen autonvalmistajan kanssa. Volvo puolestaan saa tulevissa sähköautomalleissaan käyttöönsä Siemensin tekniikkaa.
Sähkövoimansiirtoa, akkuhallintaa ja lataustekniikkaa pidetään avaintekijöinä sähköautojen kehityksessä ja tuotannossa.
- Yhteistyö Volvon kanssa on meille tärkeä merkkipaalu kehitettäessä huippulaadukkaita komponentteja ja järjestelmiä sarjatuotantoon tarkoitetuille sähköautoille. Pitkäkestoinen tavoitteemme on tehdä Siemensistä myös globaali sähköautojen järjestelmätuottaja. Näemme itsemme monipuolisena sähköisen liikkumisen edelläkävijänä, kertoo Siemensin teollisuussektorin pääjohtaja ja Siemensin hallituksen jäsen Siegfried Russwurm.
Volvolle valmistettavat Siemensin sähkömoottorit kehittävät tehoa 108 kilowattia, ja niiden suurin vääntö on 220 Nm. Invertteri on optimoitu siten, että se noudattaa kaikkia autosovelluksien turvallisuusvaatimuksia. Lisäksi Siemens tuottaa autoihin tehokkaat ja nopeat latausjärjestelmät.
Kohti sarjatuotantoa
Volvo aloittaa Volvo C30 Electric -mallin tuotannon pienessä mittakaavassa jo tänä vuonna, ja ensi vuonna yhtiö alkaa myydä Volvo V60 Plug-in -hybridiä.
468x600 Jattiboxi - NR1
UUSIMMAT UUTISET
UUSIMMAT UUTISET
10 uutista
PAIKALLISIA TARJOUKSIA
PAIKALLISIA TARJOUKSIA
Text ads
News List 2
468x400 Jattiboxi - NR2
News List 3
News List 4
News List 5
Mainos 468x60
Suomalaisautoilijoiden uusi muotivillitys – auto romuksi
Julkaistu: 30.08.2011 19:44Autojen kierrätyksessä tehtiin heinäkuussa ennätys. Koskaan aiemmin autojen valtuutettuun vastaanottoverkostoon ei ole tuotu yhtä paljon autoja kuukauden aikana.
Suomessa romutettiin heinäkuussa 6 859 autoa, joista henkilöautoja oli 6 431 kappaletta. Kuluvana vuonna romutusmäärät ovat olleet nousussa muinakin kuukausina. Tammi-heinäkuussa on romutettu jo 33 937 autoa, mikä on 28,6...
Peugeot kuudelle hengelle – kulutus 3,2l/100 km
Julkaistu: 30.08.2011 11:40Peugeot HX1-konseptiauton tarkoitus on kertoa Peugeotin muuntautumiskyvystä ja taidosta keksiä itsensä yhä uudelleen. Kun HX1-konseptiautoa alettiin suunnitella, tavoitteena oli vahvasti muotoiltu, ajamisen ja matkustamisen nautinnon tarjoava auto kuudelle hengelle.
Tila-automainen HX1 on 4,954 metriä pitkä, 1,99 metriä leveä, mutta lähes urheiluautomaisen matala korkeuden jäädessä...
Tässä on maailman vihrein Hummer
Julkaistu: 16.08.2011 22:05Hummer tunnetaan yhtenä saastuttavimpana autona maailmassa. Massiivinen maasturi löytyy tai ainakin löytyi monen amerikkalaisjulkkiksen autotallista, mikä on omalta osaltaan myös vaikuttanut sen turhamaiseen maineeseen
Hummer on nyt muuttunut mainettaan huomattavasti vihreämmäksi. Autosta on leikattu pala pois ja muutettu täysin sähköiseksi. Hummer HX maksaa noin 10.000 – 11.000...
Toyota on kaikkein vihrein
Julkaistu: 13.08.2011 18:47Toyota saavutti ensimmäisessä Interbrand -konsultointiyhtiön tekemässä Best Global Green Brands -raportissa selvän ykkösaseman vihreimpänä tuotemerkkinä.
Tutkimuksessa huomioitiin tuotemerkkien yleisesti saatavilla levaa, ympäristöasioihin liittyvää informaatiota ja kuluttajien ympäristöystävällisyyteen liittyviä brandimielikuvia.
Interbrandin laatimassa raportissa...
Isot bensaturbot ajavat dieseleiden ohi
Julkaistu: 08.08.2011 19:44Tällä hetkellä ahdetut bensiinimoottorit kehittyvät dieseleitä nopeammin ja tulevat syömään dieselien osuutta Euroopan markkinoilla.
Tähän mennessä kuitenkaan suuremmat nelisylinteriset bensaturbot eivät ole omassa luokassaan saavuttaneet samaa suorituskyvyn ja kulutuksen suhdetta kuin VW:n 1,2- ja 1,4-litraiset TSI:t omassa sarjassaan.
Juuri esitelty Audin uusi...
Neste Oil Ralli liittymässä FIA:n ympäristöohjelmaan
Julkaistu: 30.07.2011 08:23Autourheilu panostaa yhä voimakkaammin ympäristövastuuseen - siksi kansainvälinen autourheiluliitto FIA perusti pari vuotta sitten kestävän kehityksen komission.
Komissio seuraa nyt muun muassa tiiviisti vähäpäästöisempien autojen kehitystyötä ja paneutuu autourheilun meluongelmiin.
Suomen MM-ralli on liittymässä FIA:n ympäristöohjelmaan.
- Haluamme olla...
Uusien autojen päästöt laskeneet – tavoitteeseen silti matkaa
Julkaistu: 23.07.2011 12:35Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin puolivuotistilastojen mukaan ensirekisteröityjen henkilöautojen keskimääräiset hiilidioksidi- eli CO2-päästöt ovat edelleen laskeneet edellisvuoteen verrattuna.
Keskimääräiset CO2-päästöt olivat alkuvuonna 146 g/km kun EU-tavoitteet uuden autokannan keskimääräisiksi hiilidioksidipäästöiksi ovat 130 g/km vuonna 2015 ja 95 g/km vuonna...
Pikkuauton valmistaminen tuottaa jätettä enää 9,5 kiloa
Julkaistu: 20.07.2011 22:22Ranskan Valenciennesissa sijaitseva Toyota Yaris-tehdas aloitti toimintansa tammikuussa 2001. Tuotantokapasiteettia on hiljattain kasvatettu 270 000 autoon vuodessa. Vuonna 2010 tehtaalla valmistettiin 158 506 Yarista.
Tehdas, johon on investoitu yhteensä noin 930 miljoonaa euroa, on valmistanut jo 1,9 miljoonaa autoa (tammikuu 2011). Tuotantolaitoksella työskentelee noin 3 200 ihmistä....
EU määritteli biopolttoaineen
Julkaistu: 19.07.2011 18:59Biopolttoaineilla voidaan korvata fossiilisia polttoaineita ympäristöystävällisellä tavalla. Niiden on kuitenkin täytettävä joukko kestävyyskriteerejä.
Tämä tarkoittaa, ettei biopolttoaineita voida tuottaa alueilla, joiden luonto on hyvin monimuotoinen, kuten suojelualueilla, eikä alueilla, joihin varastoituu suuri määrä hiiltä, kuten metsä- ja suomailla. On myös varmistettava,...
Sähköautojen valmistaja Think konkurssiin – valmistus Valmetilla päättyy
Julkaistu: 23.06.2011 10:02Sähköautojen valmistaja Think Global on ajautunut konkurssiin.
Valmet Automotiven asiakas Think Global AS on jättänyt konkurssihakemuksen Norjassa.Tämä merkitsee sitä, ettei THINK City -tuotanto enää jatku vuonna 2009 tehdyn sopimuksen perusteella Valmet Automotivessa. Tuotanto on ollut keskeytettynä helmikuusta alkaen ja tavoite oli käynnistää se uudelleen elokuussa 2011. Yritys on...
Viimeiset 10 Uutiset
RSS Feed
-
26.03.2012
16.03.2012
15.03.2012
29.02.2012
21.02.2012
21.02.2012
20.02.2012
10.02.2012
07.02.2012
03.02.2012
300x250 Mainos
NÄKÖKULMAT
NÄKÖKULMAT
Miten tuleva autoveromuutos vaikuttaa käytetyn auton tuontiin? Vieläkö kannattaa?
Autoverolaki muuttuu 1.4.2012. Lailla muutetaan verotaulukon rakennetta siten, että auton hiilidioksidipäästöarvoon sidotun veroprosentin laskentakaavaa kiristetään.
Esimerkki: siinä missä nykyisen verotaulukon mukaan autolle määrätään 25 prosentin autovero C
300x250 Boksi
AUTOMERKIT
AUTOMERKIT
Tältä näyttää Ranskan uuden presidentin ”äänetön” paraatiauto
Ranskan tuore valtionpäämies Francois Hollande matkusti virkavalansa vannottuaan 15. toukokuuta halki Pariisin uuden paraatiautonsa kattoluukusta tervehtien jalkakäytäville kerääntyneitä ranskalaisia.
Presidentti Hollande valitsi paraatiautokseen Citroën DS5 Hybrid4:n. Pienin muutoksin tavallisesta
AUTOESITTELYT
AUTOESITTELYT
Autoesittely Suzuki Swift (2011)
Swift on automalli, jolla Suzuki julkisti uuden maailman –strategiansa vuonna 2004. Mallia valmistetaan seitsemällä tehtaalla ja sitä myydään yli 100 maassa. Suomen markkinoille tuotava uusi Swift on valmistettu Euroopassa, Suzukin Unkarin tehtaalla.
Uusi Swift on kasvanut sisätiloiltaan (akseliväli +5cm), etenkin takaistuimilla on entistä enemm
KOEAJOT
KOEAJOT
Koeajo Citroën C4 VTi 120 (2011)
Koeajettu Citroën C4 VTi 120 on ahtamattomaksi moottoriksi ajanmukainen ja tarjoaa vaivatonta suorituskykyä perustarpeisiin. Kokonaisuutena ajo-ominaisuudet eivät yllä konsernisisar Peugeot 308:n tasolle, mutta olennaisia ongelmia ajettavuuteen ei liity.
C4:n ohjaus on kehittynyt positiiviseen suuntaan. Se on kevyt, mutta tunnokkuudeltaan kohtuullinen.
300x250 Boksi
AUTONÄYTTELYT
AUTONÄYTTELYT
Automerkit.fi Geneven autonäyttelyssä: Chevrolet
Chevrolet oli jälleen laajasti esillä Genevessä, vaikka uutta esiteltävää oli rajallisesti. Cruze-mallistoa täydentää kolmantena korimallina farmari.
Pituudeltaan se on sukulaismalli Astran lukemissa eli 4,7 metrissä. Tavaratilassa onkin mukavasti p
GO GREEN
GO GREEN
Suomessa ajettiin sähköautojen jäälläajon maailmanennätys suomalaisella sähköautolla
Nokian Renkaiden testikuljettaja Janne Laitinen kiisi E-RA-sähköautolla 252,09 km/h Inarissa Ukonjärven jäällä. Nokian ja Helsingin Metropolia ammattikorkeakoulun kehittämää teknologiaa edustavan E-RA:n (Electric RaceAbout) 17. maaliskuuta toteuttama vauhdikas veto on ainutlaatuinen.
Täysverisen urheiluauton 280 kW:n moottoritehon siivittämä maksiminopeus pakkaskelissä kipusi yl
PALVELUT
PALVELUT
Näin hankit käytetyn auton ilman pettymyksiä tai ikävää jälkipuintia
Käytetyn auton hankinta on usein yksi tärkeimmistä kotitalouden hankinnoista. Suomessa autojen keski-ikä on eurooppalaisittain korkea - yli 11 vuotta - ja usein myös ajetut kilometrimäärät ovat isoja, joten vikojen todennäköisyys ostetussa autossa on vastaavasti varsin suuri. Sellaiset yllättävät viat, joihin ei osata varautua ennakolta kauppaa tehdessä lisäävät ajoneuvon omistajan kustannuksia.
Kuluttajariitalautakunnan käsittelemistä tapauksista autot ovat suurin asiaryhmä (2/3 kaikista as
RENKAAT
RENKAAT
Bridgestonelta uusi lippulaivarengas - haastaa Nokian Hakat
Bridgestone on julkaissut uuden touring-lippulaivarenkaan: Bridgestone Turanza T001. Bridgestone T001 -renkaassa on edistyksellinen pintakuvio ja materiaaliteknologia.
Bridgestone T001 -renkaassa on edistyksellinen pintakuvio ja materiaaliteknologia. Se korvaa vähit
MUUT UUTISET
MUUT UUTISET
Näin pikkuautoon saadaan neljä polkupyörää ja paljon muuta
Autojen päästöihin perustuva verotus, polttoaineen hintojen nousu ja yleinen pyrkimys tarkoituksenmukaisuuteen kaikessa kulutuksessa – ns. down shifting, ovat lisäämässä pienten autojen suosiota.
Autojen moottorien koko on voimakkaassa laskussa. Kun vielä jokin aika sitten alle 1600-kuuti
VIIHDE
VIIHDE
Kentuckyläinen mies varasti bensaa poliisiautosta, julkaisi kuvan Facebookissa - joutui vankilaan
Valokuvassa 20-vuotias Michael Baker näyttää keskisormea kameralle ja samanaikaisesti varastaa letkulla kanisteriin polttoainetta paikallisen poliisiauton tankista.
Baker kertoi myöhemmin paikalliselle TV asemalle WYMT:lle, että kuvan oli ottanut hänen tyttöyst
KESKUSTELUT
Uusimmat keskustelut
10:42 Mercedes-Benz E 290D Avantgarde 2,9TD 4d (5)
moikka
tietääkö kukaan, kuinka paljon löpöä tollanen mese kul
01:55 Mikä tila-auto? (13)
Mikä tila-auto?
Perheeseen syntyy kohta kolmas lapsi ja nyt alkaa
15:55 oikea etuvalo ei toimi (5)
Oikea etuajovalo oli palanut. Vaihdoin uuden H7 tilalle. Ei toiminut.
17:12 mikä vikana (5)
Hei!
Skoda vm 2005 on temppuillut muutaman kerran siten, ettei läh
00:58 Hyvä Audi huolto stadissa (5)
Kattelin tota palvelut osiota ja siellä tuntui olevan kaikki merkkihu
19:14 onko koneessa pahakin vika kun hydraulinostajat rällättää aamuisin kun käynnistän auton ensimmäistä kertaa . (4)
[b][/b]
11:26 Radio käynnistyy hitaasti (1)
Ilmojen viilentyessä JVC-autoradioni käynnistyy suhinalla ja vasta m
TILAA UUTISKIRJE
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy kerran viikossa. Uutiskirje sisältää uutiset tiiviissä paketissa. Tilaa ilmainen uutiskirje tästä!
160x300 Suurtaulu 4

































