News List 0-1

BMW:ltä tulossa etuvetoinen malli

Kirjoitettu 18.03.2010 20:47 Ville Laine
Luokat: Automerkit 

BMW:ltä tulossa etuvetoinen malli

Saksalaisen autonvalmistaja BMW:n hallituksen puheenjohtaja Norbert Reithofer ilmoitti Münchenissä pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että etuvetoinen malli lisätään kokoonpanoon 1-sarjan alle.

"Pienten autojen segmentin odotetaan kasvavan edelleen. Meidän on hyödynnettävä tätä mahdollisuutta, yhtenäistämällä Minin ja BMW:n malleja" Reithofer sanoi tilaisuudessa.

"Toisin sanoen: BMW:ltä on tulossa pienempi etuvetoinen malli tulevaisuudessa", Reithofer lisäsi.

Uudelle rakenteelle suunnitellaan jopa toistakymmentä erilaista autoa, jotka ovat pituudeltaan noin 3,8 – 4,3 metrin mittaisia. Uusi rakenne kattaa neli- ja etuvetoiset mallit. Alustaa käytetään uusien pikkubemarien lisäksi myös kolmannen sukupolven Minissä. BMW arvioi, että vuoteen 2020 mennessä koko malliston (uusien pikkumallien avustamana) keskimääräiset CO2-päästöt ovat noin 117g/km.

Joidenkin mielestä BMW:n uutiset ovat huonoja, mutta kaikki on kiinni rahasta, ja BMW tarvitsee sitä selviytyäkseen samoin kuin muutkin autonvalmistajat.

"Me kaikki tiedämme, että valmistuskustannukset ovat pienten autojen segmentissä aivan erilaiset kuin isommissa malliluokissa" puheenjohtaja sanoi.

Reithofer myös yritti vakuuttaa, että BMW ei menettäisi särmäänsä ja että etuvetoalustan liittyminen kokoonpanoon ei vaikuttaisi merkin urheilullisuuteen.

Kirjoita uusi kommentti:

Anna uusi kommentti:


Nimi:


Sähköposti:


Kommentti:


Jos et saa sanasta selvää, paina tästä uusi kuva. .
CAPTCHA image for SPAM prevention Click here for audio version of the word to enter.

Mainos 468x400

Katso kaikki tarjoukset tästä!

Täältä löydät kaikki parhaat paikalliset tarjoukset. Älä jätä hyödyntämättä etuja!

Text ads

468x90

News List 2-3

Service providers II

Mainos 468x60

News List 4-10

Saksalaiset testasivat: Suomalainen teknologia pienentää auton kulutusta

Julkaistu: 05.09.2010 14:10
Saksalaiset testasivat: Suomalainen teknologia pienentää auton kulutusta

RVS Techonology Protection & Restoration on suomalainen, autoon ja moneen muuhun ajoneuvoon ja laitteeseen sopiva patentoitu tuotesarja, joka luotettavien testien mukaan vähentää kulutusta ja samalla pakokaasupäästöjä.

RVS Technology Protection & Restoration on patentoitu tuotesarja, jota voi käyttää moottorin, vaihteiston, taka-akselin, dieselpumpun ja monen muun auton...

Chevroletin uusi viistoperä esitellään Euroopassa

Julkaistu: 05.09.2010 10:45
Chevroletin uusi viistoperä esitellään Euroopassa

Chevrolet on paljastanut ensimmäiset kuvat sen uudesta viisiovisesta viistoperämallisesta Cruzesta, joka esitellään virallisesti kuun lopussa starttaavassa Pariisin autonäyttelyssä.

Uusi malli käyttää samoja moottoreita kuin Cruze sedan ja uusi Orlando tila-auto, jotka molemmat käyttävät GM:n Delta-alustaa. Voimanlähteinä on todennäköisesti ainakin Orlandon käyttämät...

Opelilta uusi Ultimate-malli

Julkaistu: 04.09.2010 21:15
Opelilta uusi Ultimate-malli

Opel laajentaa Ultimate-mallien tarjontaa uudella Zafira Ultimatella, jossa asiakas saa tilaa ja varusteita järkevämpään hintaan.

Zafirassa on istuinpaikat seitsemälle matkustajalle, ja viimeisen istuinrivin saa taitettua tavaratilan alle piiloon. Tavaratila on laajennettavissa jopa 1,8 kuutiometrin vetoiseksi, jolloin mukaan mahtuu vaikka pieni muuttokuorma. Mikäli tila ei vieläkään...

Volvolta tehokkaat alumiiniset GTDi-suorasuihkutusmoottorit

Julkaistu: 04.09.2010 19:30
Volvolta tehokkaat alumiiniset GTDi-suorasuihkutusmoottorit

Volvon moottorimallisto laajenee loppuvuodesta uusilla nelisylinterisillä 1,6 litran T3- ja T4-yksiköillä, jotka käyttävät uusinta suoraruiskutustekniikkaa. GTDi (bensiinin turboahdettu suoraruiskutus) -konsepti kehitettiin tarjoamaan erinomaista polttoainetaloudellisuutta, ilman kompromisseja suorituskyvyn tai ajonautinnon suhteen.

Uudet GTDi-moottorit ovat kooltaan kompakteja, ja...

Rattijuopon pakomatka Ruotsista Suomen puolelle päättyi ulosajoon

Julkaistu: 04.09.2010 10:45

Rattijuoppo ajoi Ruotsin poliisin pysäytysyrityksistä huolimatta Suomeen puolelle viime yönä. Ruotsin poliisi pyrki pysäyttämään ajoneuvon Övertorneåssa Ruotsin puolella tarkastusta varten. Rattijuoppo ei pysähtynyt vaan kaasutti pakoon Suomen puolelle.

Kuljettaja ylitti valtakunnan rajan Aavasaksan kohdalta,. Ylitettyään rajan kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan välittömästi,...

Tässä on uusi Renault Laguna

Julkaistu: 04.09.2010 10:30
Tässä on uusi Renault Laguna

Tuleva Pariisin autonäyttely kynnyksellä uusia malleja ja kasvonkohotuksia tuntuu tulevan kiihtyvällä tahdilla. Tällä kertaa oli Renaultin vuoro julkaista ensimmäiset kuvat faceliftin läpikäyneestä Lagunasta.

Kasvojenkohotus pitää sisällään ainakin uuden kojelaudan, ajovalaisimet ja uusitun puskurin etusäleikköineen.

Lagunan 2011 versio saa myös puhtaamman...

Mitsubishi i-MiEV tulossa Eurooppaan - myyntiversio valmis

Julkaistu: 03.09.2010 21:32
Mitsubishi i-MiEV tulossa Eurooppaan - myyntiversio valmis

Mitsubishi Motors esittelee i-MiEV- täyssähköauton Euroopan myyntiversion lokakuun alussa järjestettävässä autosyksyn suurtapahtumassa, Pariisin Autonäyttelyssä. Neliovinen sähköauto on lähes vuoden ajan ollut myynnissä Japanissa.

Mitsubishi Motors on toistaiseksi ainoana maailmanlaajuisesti toimivana autonvalmistajana saanut nykyaikaisen täyssähköauton laajaan...

Uusi halpismaasturi saapui Suomeen

Julkaistu: 03.09.2010 16:45
Uusi halpismaasturi saapui Suomeen

Nelivetoinen Dacia Duster saapui Suomeen ja laittoi maastureiden hintatasot uusiksi.

Dacia Dusterin pohjalevy on sama Dacia Loganin kanssa. Etujousituksena on käytetty MacPherson-tyyppistä jousitusta kolmiotukivarsineen. 4x4 mallissa on monitukivarsitakajousitus ja 4x2 mallissa progressiivinen jousitus.

Dacia Duster 4x4 on varustettu uudella kuusinopeuksisella...

Näin Espoossa: Koululaisia sakotetaan koulun pihassa

Julkaistu: 02.09.2010 21:24

Espoolaisen Karakallion koulun yläasteikäiset mopoilijat yllättyivät keskiviikkona, kun heidän tavalliseen paikkaan pysäköityihin mopoihin oli aamupäivän aikana ilmestynyt 40 euron pysäköintivirhemaksu.

Helsingin Sanomien mukaan 14 oppilasta oli pysäköinyt moponsa vanhan tavan mukaan opettajien autojen viereen koulun...

Video: Tulipalovaaran vuoksi takaisin kutsuttu Ferrari 458 Italia ilmiliekeissä

Julkaistu: 02.09.2010 13:45
Video: Tulipalovaaran vuoksi takaisin kutsuttu Ferrari 458 Italia ilmiliekeissä

Ferrari kutsuu takaisin sen uudet 458 Italia-mallit tulipalovaaran vuoksi. Tähän mennessä viisi autoa on todistettavasti syttynyt ilmiliekkeihin vian takia. Syttymissyyksi merkki epäilee liimaa, jolla takalokasuojan lämpösuojat on kiinnitetty.

Erityisen kuuman ilman ja vauhdikkaan ajon jälkeen liima on vaarassa syttyä. Ferrari muistuttaa, että ongelma on ainoastaan autoissa, joilla...

Lähimmät Neste Oil -automaattiasemat

NÄKÖKULMAT

NÄKÖKULMAT

Miltä Turvallisuus näyttää ja tuntuu

Julkaistu: 10.05.2010 09:00:00

Miltä Turvallisuus näyttää ja tuntuu Huipputeknologiat ohjaavat tulevaisuudessa autoa, osaavat tarvittaessa väistää, jarruttaa sekä pysäyttää auton vaaran uhatessa. Samalla autojen rakenteet, turvavyöt ja -tyynyt suojaavat niin matkustajat kuin vastaantulijat. Voimme rauhassa jättää taakse ainaiset turvallisuuskampanjat, koska tulevaisuus on huoleton ja turvallinen. Vai onko?

Yleisesti uskotaan, että kymmenen vuoden kuluttua sähköautot ovat yleinen näky liikenteessä. En


PALVELUT

PALVELUT

Asuntoja tuunataan myyntikuntoon erilaisissa tv-sarjoissa ja arvo saadaan nousemaan lähes jokaisessa kohteessa. Myyntikunnostuskäsittely kannattaa teettää myös autolle, sillä säästö voi olla tapauksesta riippuen jopa 500 – 700 euroa.

Matkailuautojen alustojen ruostevaurioista on tullut kasvava ongelma, koska korroosionestoon ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Matkailuautonvalmistajat tekevät autoihin tarvittavia läpivientejä usein jopa rumasti kulmahiomakonetta käyttäen eikä jälkiä pinnoiteta korroosionestoaineilla, kerrotaan ruosteenestoliikkeiden osuuskunnasta.

Autoilijan palvelut
 
 Automerkit.fi sivustolla saat yli 10 000  palvelun-
 tarjoajan tiedot, ajo-ohjeet, teet tarjouspyynnöt
 ja varaat palvelut.

Autoliikkeet
Huollot
Huoltoasemat
Tarvikkeet
Ruosteenesto
Autopesulat
Korikorjaamot
Rengasliikkeet
Autokoulut
Hinauspalvelut
Lasipalvelut
Automaalaamot
Katsastusasemat
Vuokraamot
Autopurkamot

TURVALLISUUS

TURVALLISUUS

Tutkimus selvitti mihin suomalaiset autoilijat kaipaavat apua

Julkaistu: 07.09.2010 10:20:00

Tutkimus selvitti mihin suomalaiset autoilijat kaipaavat apua Joka kolmas työmatkansa autolla ajava suomalainen ilmoittaa haluavansa lisäopetusta ja valistusta liikenteessä. Kaksi kolmasosaa vastaajista pitäisi verkkopalvelua hyvänä välineenä harjoitella liikennesääntöjä ja ajamista.

Autoilijat ovat valistuneen kriittisiä omista ajotaidoistaan. Vastaajista vain alle kolmannes antaa


Liikenne
 
Katso ajantasaiset liikennetiedot, keliolosuhteet ja kamerat. Suunnittele ajoreittisi  Liikenne -osiossa!

LUETUIMMAT

LUETUIMMAT UUTISET

PÄIVÄ VIIKKO KUUKAUSI
Nainen sai ajokortin 960 yrityksen jälkeen – autotehdas lahjoitti auton
Mieskuljettajat ajavat vuodessa lähes 450 km ylimääräistä, koska eivät suostu kysymään tietä
Volvo S60 T6 Black Sapphire - 330 hv erikoiserä
BMW avasi uuden nettisivun – mikä on tämä mysteeribemari?
Camarosta yli 1400 hevosvoimainen - tuunauksen hinta yli 245.000 euroa
Autoarvio: Koeajossa Ford Mondeo 2.0 Ghia Wagon
Piilossa 20 vuotta: Avomallinen BMW M5 paljastettiin
Autoarvio: Koeajossa Peugeot 3008 HDi 110 Sport
Myi arpalipun pikkusummalla – seurasi vierestä kun ostaja voitti uuden Ford Shelby GT500:n
Kaikki EuroTest turvaistuintesteissä testatut turvaistuimet
Nainen sai ajokortin 960 yrityksen jälkeen – autotehdas lahjoitti auton
Suomessa eniten käytetty bensiini muuttuu – tarkista autosi E10-sopivuus nyt!
Volvo S60 T6 Black Sapphire - 330 hv erikoiserä
Tehokkain Audi TT koskaan – yli 500 hevosvoimaa!
Saksalaiset testasivat: Suomalainen teknologia pienentää auton kulutusta
Koeajo Saab 9-5 Turbo4 (220) Vector
BMW avasi uuden nettisivun – mikä on tämä mysteeribemari?
Tässä on maailman nopein huonekalu – huippunopeus yli 200 km/h
Autoesittely Saab 9-5 (2010)
Volvolta tehokkaat alumiiniset GTDi-suorasuihkutusmoottorit
Nainen sai ajokortin 960 yrityksen jälkeen – autotehdas lahjoitti auton
Myi arpalipun pikkusummalla – seurasi vierestä kun ostaja voitti uuden Ford Shelby GT500:n
Brittimediat: Hän on The Stig
G-Power BMW M5 Hurricane RR 800 hv – maailman nopein sedan
Suomessa eniten käytetty bensiini muuttuu – tarkista autosi E10-sopivuus nyt!
Auto kaadettiin kaksi kertaa 48 tunnin aikana – omistaja väittää tekijöiden kopioineen Top Gear ohjelmaa
Volvo S60 T6 Black Sapphire - 330 hv erikoiserä
BBC:n Top Gear hävisi oikeudessa The Stigille
Toyotalle miljoonia maksanut kaasupoljinvika olikin kuljettajanvirhe
Näin Espoossa: Koululaisia sakotetaan koulun pihassa

GO GREEN

GO GREEN

Saksalaiset testasivat: Suomalainen teknologia pienentää auton kulutusta

Julkaistu: 05.09.2010 14:10:00

Saksalaiset testasivat: Suomalainen teknologia pienentää auton kulutusta RVS Techonology Protection & Restoration on suomalainen, autoon ja moneen muuhun ajoneuvoon ja laitteeseen sopiva patentoitu tuotesarja, joka luotettavien testien mukaan vähentää kulutusta ja samalla pakokaasupäästöjä.

RVS Technology Protection & Restoration on patentoitu tuotesarja, jota voi käyttää moottorin,


Toyota ekoautojen kärkeen Saksassa

Julkaistu: 31.08.2010 21:32:00

Toyota ekoautojen kärkeen Saksassa Saksalainen liikennejärjestö VCD (Verkehrsclub Deutschland) listaa vuosittain ympäristöystävällisimmät Saksassa myynnissä olevat autot.

Tuoreimmassa yhteenvedossa Toyota Prius, Auris ja iQ muodostavat Top ten -listan kärkikolmikon.Sijo


Autoilijan palvelut
 
Lue autoesittelyt ja koeajot sekä katso ulko- ja sisäkuvat.  Tutustu varustetasoihin, ominaisuuksiin ja vertaa automalleja. Katso myös vakuutusten hinnat. CLUBi jäsenenä näet myös arvioidun auton arvon alenemisen (3 vuotta).

Tutustu uusimpiin automalleihin tästä
Alfa Romeo
Audi
BMW
Chevrolet
Chrysler
Citroen
Dacia
Dodge
Ferrari
Fiat
Ford
Honda
Hyundai
Isuzu
Jaguar
Jeep
Kia
Lada
Lancia
Land  Rover
Lexus
Maserati
Mazda
M-B
Mini
Mitsubishi
Nissan
Opel
Peugeot
Porsche
Renault
Saab
Seat
Skoda
Smart
Subaru
Suzuki
Toyota
Volkswagen
Volvo

AUTOMERKIT

AUTOMERKIT

Chevroletilta täysin uudistunut pikkuauto

Julkaistu: 09.09.2010 19:31:00

Chevroletilta täysin uudistunut pikkuauto Chevroletin kolmas Pariisin autonäyttelyyn tuleva uusi malli on täysin uudistunut pikkuauto Aveo. Viistoperäisen Cruzen ja tila-auto Orlandon vanavedessä esitelty Aveo on viisiovinen, jonka konseptimalli Aveo RS esiteltiin Detroitin ja Geneven autonäyttelyssä aiemmin tänä vuonna.

Uuden Aveon ilme muodostuu kaksiosaisista ajovaloista ja kaksiosaisesta etumaskista sekä takaikkuno


Lisää moottorivaihtoehtoja uuteen Saab 9-5:een – myös 9-3:een päivityksiä

Julkaistu: 08.09.2010 20:28:00

Lisää moottorivaihtoehtoja uuteen Saab 9-5:een – myös 9-3:een päivityksiä Uudestisyntynyt Saab ilmoitti tänään, että uusi 9-5 saa kolme uutta moottoria vuoden 2011 mallikokoonpanoon. Myös 9-3 mallin moottoreihin tulee päivityksiä.

9-5:seen tuleva uusi 2.0-litrainen turbodieselmoottori kehittää 190 hv tehoa ja 400 Nm vääntöä


AUTOESITTELYT

AUTOESITTELYT

Autoesittely Peugeot RCZ (2010)

Julkaistu: 12.07.2010 13:55:00

Autoesittely Peugeot RCZ (2010) Peugeot RCZ esiteltiin konseptiautona Frankfurtin autonäyttelyssä 2007. Jo konseptiauto herätti laajasti mielenkiintoa maailmalla. Mielenkiintoa oli ilmeisesti tarpeeksi, koska konseptiauto päätettiin laittaa tuotantoon.

Vaikka auto perustuukin pitkälti 308 malliin, edustaa se silti aivan uudenlaista ja poikkeuksellist


Autoesittely Hyundai i30 (2010)

Julkaistu: 06.06.2010 11:00:00

Autoesittely Hyundai i30 (2010) Hyundai i30 tuli markkinoille vuonna 2007. Se kuuluu eurooppalaisessa kokoluokituksessa C-segmenttiin eli keskikokoisiin henkilöautoihin. Samassa sarjassa ostajista kilpailevat mm. Volkswagen Golf, Kia Cee´d ja Ford Focus.

Hyundai on korealainen autonvalmistaja, mutta i30 on suunniteltu Saksassa, ja se pannaan kokoon Slov


AUTONÄYTTELYT

AUTONÄYTTELYT

Uusi autonäyttely Helsinkiin

Julkaistu: 18.05.2010 14:02:00

Uusi autonäyttely Helsinkiin Urheilullisia automalleja esittelevä AutoExpo täyttää vihdoin monen autoharrastajan haaveet.

Helsingin Messukeskuksessa 8.-9. tammikuuta 2011 järjestettävässä uudessa tapahtumassa esitellä


Liikenne
 
Seuraa auton arvon alenemisesta (3 vuotta) hintaseuranta-sivulla. Vain CLUBi jäsenille!
 
Katso 15 Ostetuinta automallia 2010 (1-6) 
VW Golf
Skoda Octavia
Toyota Avensis
Nissan Qashqai
Kia Ceed 
Opel Astra
Ford Focus
VW Passat
Volvo V70
Ford Mondeo
VW Polo
Toyota Yaris
Audi A4
Ford Fiesta
Volvo V50

PALVELUT

PALVELUT

Alustojen ruostevauriot kasvava ongelma

Julkaistu: 31.08.2010 12:45:00

Alustojen ruostevauriot kasvava ongelma Matkailuautojen alustojen ruostevaurioista on tullut kasvava ongelma, koska korroosionestoon ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Matkailuautonvalmistajat tekevät autoihin tarvittavia läpivientejä usein jopa rumasti kulmahiomakonetta käyttäen eikä jälkiä pinnoiteta korroosionestoaineilla, kerrotaan ruosteenestoliikkeiden osuuskunnasta.

Matkailuautojen markkinat ovat useana vuonna olleet voimakkaassa kasvussa. Nykyiset matkailuautot ke


Tuontiautoja Suomeen tänä vuonna ennätysmäisesti

Julkaistu: 13.07.2010 19:25:00

Tuontiautoja Suomeen tänä vuonna ennätysmäisesti Käytettynä maahantuotujen henkilöautojen rekisteröinti on lisääntynyt selvästi. Tammi-kesäkuussa rekisteröintejä oli 13 513 kappaletta, mikä on jopa 66,8 % enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona, selviää Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tuottamista tilastoista.

Viimeksi Suomeen on tuotu henkilöautoja enemmän alkuvuoden aikana vuonna 2004. Viime vuoden ensimm


Liikenne
 
Vakuutusten hinta ei kerro kaikkea mitä vakuutus korvaa. Valitsemalla auton oikein voit säästää satoja euroja vuodessa vakuutusten hinnoissa.
 
Esimerkki
Honda Insigh 2010 (482,00 - 649,08 €) ja Toyota Prius 2010 (657,99 - 894,00 €) eli hintaero 176-245 Euroa vuodessa. Hintatiedot Kesä-Heinäkuu 2010

RENKAAT

RENKAAT

Karavaanari – varo huojuvaa heiluriliikettä

Julkaistu: 14.07.2010 10:50:00

Karavaanari – varo huojuvaa heiluriliikettä Pitkiä aikoja ulkona auringon paisteessa seisoneiden asuntovaunujen renkaiden vauriot ovat tavallisia, varsinkin vanhemmissa renkaissa. Renkaat kuivuvat ja niihin tulee pieniä halkeamia.

Renkaissa olevat pienet halkeamat ja murtumat voivat vaikuttaa ajoturvallisuuteen, kun asuntovaunun


MUUT UUTISET

MUUT UUTISET

Näin Espoossa: Koululaisia sakotetaan koulun pihassa

Julkaistu: 02.09.2010 21:24:00

Espoolaisen Karakallion koulun yläasteikäiset mopoilijat yllättyivät keskiviikkona, kun hei


BBC:n Top Gear hävisi oikeudessa The Stigille

Julkaistu: 02.09.2010 11:10:00

BBC:n Top Gear hävisi oikeudessa The Stigille Top Gearin mystinen hahmo The Stig on karistamassa BBC:n kahleet, joiden tarkoituksena on ollut estää miestä kypärän sisällä kirjoittamasta muistelmiaan. The Stigin henkilöllisyys todennäköisesti paljastuu lopullisesti, kertoo The Guardian.

Sarjan tuottajat kommentoivat kirjan tekstiä sanomalla, että Stigin henkilöllisyyden paljastamine


VIIHDE

VIIHDE

Nainen sai ajokortin 960 yrityksen jälkeen – autotehdas lahjoitti auton

Julkaistu: 09.09.2010 12:17:00

Nainen sai ajokortin 960 yrityksen jälkeen – autotehdas lahjoitti auton Etelä-Korealainen Cha Sa-soon, 69, on yrittänyt saada ajokorttia vuodesta 2005 ja nyt vihdoin onnisti. Aluksi hän yritti joka päivä, viitenä päivänä viikossa päästä läpi kirjallisesta kokeesta, mutta epäonnistui joka kerta. Kaiken lisäksi naisen sukunimi tarkoittaa Koreaksi ”ajoneuvo”, kertoo Brittilehti Telegraph.

Yritys ja hylkäysmäärä väheni sitten noin kahteen kertaa viikossa. Pieni hajurako tenttiyrityst


Tässä on maailman nopein huonekalu – huippunopeus yli 200 km/h

Julkaistu: 07.09.2010 12:30:00

Tässä on maailman nopein huonekalu – huippunopeus yli 200 km/h Buckinghamshiresta Englannista kotoisin olevan keksijä Perry Watkinsin 47, uskotaan tehneen maailman nopeimman huonekalun ennätyksen, kun hän ajoi kilparadalla 181 km/h keskinopeutta. Watkinsin ennätyspöytä on nimeltään, mikäpä muukaan, kuin ”FastFood”. Miehen nettisivujen mukaan, hän onnistui kuskaamaan pöytäänsä parhaimmillaan jopa 209 km/h.

Aiemmin nopeimpana huonekaluna on pidetty sohvaa, joka ylsi 148 km/h keskinopeuteen vuonna 2007. Wat


CLUBi

CLUBi

Camarosta yli 1400 hevosvoimainen - tuunauksen hinta yli 245.000 euroa

Julkaistu: 02.08.2010 20:16:00

Camarosta yli 1400 hevosvoimainen - tuunauksen hinta yli 245.000 euroa Chevrolet Camaro on monen amerikkalaisen unelmakärry jo perusversiona, mutta tässä on todiste siitä, että pelkkä unelma-auto ei vielä riitä, vaan se saattaa toimia vain alustana astetta kovemman unelman toteuttamiselle.

Kanadalainen Serge Leger päätti mukaan tehdä unelmastaan totta. Autoon asennettiin 6.0-litrainen


160x300 Suurtaulu 1

160x300 Suurtaulu 2



TILAA UUTISKIRJE


Tilaa kirje tästä
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy kerran viikossa. Uutiskirje sisältää uutiset tiiviissä paketissa. 
Tilaa ilmainen uutiskirje tästä!
 

160x300 Suurtaulu 3

160x300 Suurtaulu 4



TUOREIMMAT UUTISET


Tilaa tuoreimmat uutiset RSS syöte
Mitä autoilun maailmassa tapahtuu? Seuraa uutisia Kaikki RSS-syötteen avulla. 

 

160x300 Suurtaulu 5

160x300 Suurtaulu 6

160x300 Suurtaulu 7

160x300 Suurtaulu 8

160x300 Suurtaulu 9

160x300 Suurtaulu 10

160x300 Suurtaulu 11

160x300 Suurtaulu 12

160x300 Suurtaulu 13

160x300 Suurtaulu 14

160x300 Suurtaulu 15

160x300 Suurtaulu 16

160x300 Suurtaulu 17

160x300 Suurtaulu 18

160x300 Suurtaulu 19

160x300 Suurtaulu 20

160x300 Suurtaulu 21

AUTOESITTELYT

AUTONÄYTTELYT

TURVALLISUUS

Go Green

CLUBi

Autoesittely Peugeot RCZ (2010)
Uusi autonäyttely Helsinkiin
Tutkimus selvitti mihin suomalaiset autoilijat kaipaavat apua
Saksalaiset testasivat: Suomalainen teknologia pienentää auton kulutusta
Camarosta yli 1400 hevosvoimainen - tuunauksen hinta yli 245.000 euroa

Peugeot RCZ esiteltiin konseptiautona Frankfurtin autonäyttelyssä 2007. Jo konseptiauto herätti l

Urheilullisia automalleja esittelevä AutoExpo täyttää vihdoin monen autoharrastajan haaveet. Hel

Joka kolmas työmatkansa autolla ajava suomalainen ilmoittaa haluavansa lisäopetusta ja valistusta

RVS Techonology Protection & Restoration on suomalainen, autoon ja moneen muuhun ajoneuvoon ja laitt

Chevrolet Camaro on monen amerikkalaisen unelmakärry jo perusversiona, mutta tässä on todiste sii

Automerkit.fi tuo palvelut lähellesi
Palveluiden paikallistamiseksi anna sijaintisi postinumerosi (esim. koti tai työ).

Postinumeron avulla näet paikalliset palveluntarjoajat, lähimmät vaihtoautot ja paikalliset mainokset. Postinumeroa ei kerätä kävijöiden tunnistamiseen tai jäljittämiseen.
Postinumero:
Lue lisää: Miksi kysymme postinumero?
Lue lisää: Miksi kysymme postinumero?
Lähetä linkki
Nimi:*
Lähettäjän sähköposti:*
Vastaanottajan sähköposti*
Viesti:
Uutiskirjeen tilaaminen
Nimi:*
Sähköposti:*