Teksti
News List 0-4
Toyotalle miljoonia maksanut kaasupoljinvika olikin kuljettajanvirhe
Kirjoitettu 11.08.2010 19:15 Ville Laine
Luokat:
Turvallisuus
Näyttää siltä, että The Wall Street Journal oli oikeassa, kun se raportoi aiemmin, että Yhdysvaltain tieturvallisuusviranomaiset (NHTSA) olivat todenneet suurimman osan Toyotan tahattomista kiihdytyksistä johtuneen yksinkertaisesti inhimillisestä erehdyksestä.
14 tapauksessa todettiin osittainen jarrutus, joista yhdeksässä tapauksessa jarrua oli painettu liian myöhään, ajoissa kolmessa ja puolivälissä onnettomuuden kulkua kahdessa tapauksessa. Mukana oli myös yksi tapaus, jossa kuljettaja painoi molempia polkimia. Viidestä tapauksesta ei saatu tietoja, koska niissä ei ollut niin sanottua mustaa laatikkoa (event data recorder). Kaasupolkimen jumiutuminen oli syynä yhdessä ja yhden tapauksen syytä ei pystytty selvittämään. Yksi onnettomuus johtui kokonaan eri viasta.
Toyota on alusta asti myöntänyt lattiamaton olevan syypää joihinkin tapauksiin, mutta ohjelmistovirheet se on kiistänyt. Juuri kaasupolkimen ohjelmistovikaa on syytetty onnettomuuksien aiheuttajaksi.
NHTSA on saanut Yhdysvalloissa yli 3000 kantelua vuodesta 2000 ja ongelma on johtanut noin 8,5 miljoonan Toyotan takaisin kutsuun. Japanilainen autovalmistaja tuomittiin maksamaan yli 16 miljoonan dollarin sakot takaisin kutsun viivyttelyn vuoksi.
10 uutista
Ensiviikolla 60 000 uutta ekaluokkalaista - Nyt on aika käydä liikennesäännöt läpi lasten kanssa
Julkaistu: 08.08.2010 12:38Vaikka kesää on kelien puolesta vielä jäljellä, sadoillatuhansilla lapsilla ja nuorilla on edessä paluu arkeen ensi viikosta alkaen. Peruskoulut aloittavat syyslukukautensa 10.-17.8. välisenä aikana, mikä tarkoittaa muun muassa vajaan 60 000 ekaluokkalaisen ilmestymistä katukuvaan.
Koulujen alkaminen tarkoittaa monessa perheessä paluuta arkeen. Työmatkaliikenne on lisääntynyt...
Tämä keksintö voisi poistaa hengenvaarallisen kuljettajan virheen
Julkaistu: 06.08.2010 13:15Lähes kaikki ajoneuvot maailmassa on varustettu samankaltaisilla vierekkäin olevilla kaasu ja jarrupolkimilla, mutta mitä jos kaasu ja jarru yhdistettäisiin samaan polkimeen? Ainakin se poistaisi klassisen paniikkivirheen, jossa kuljettaja painaa lisää kaasua jarrun sijasta.
Tahattomaan kaasunpainamiseen lääkkeeksi on Japanilaiskeksijä Masuyuki Naruse, 74, kehittänyt yhden pedaalin...
Uuden sukupolven ilmastointi pumppaa C-vitamiinia auton sisätiloihin
Julkaistu: 05.08.2010 14:30Lähitulevaisuudessa auton kuljettaja ja matkustajat voivat hengittää terveellistä C-vitamiinipitoista ilmaa. Samassa puhalluksessa on mukana myös ihoa kosteuttavia ainesosia.
Järjestelmä vähentää myös ilman bakteerien ja allergiaa aiheuttavien mikrobien määrää. Vitamiini purskaukset sekoittuvat suoraan ilmastoinnin puhallusilmaan ja leviävät kaikkialle matkustamoon.
Lisäksi...
Viimeiset 10 Uutiset
RSS Feed
-
08.02.2012
30.01.2012
25.01.2012
11.01.2012
01.01.2012
15.12.2011
02.12.2011
30.11.2011
30.11.2011
29.11.2011
Jos olet alle 27-vuotias, voit saada If Loistokuskie- dulla 20 % lisäbonusta liikennevakuutukseen. Laske mitä ylimääräinen etu rahassa sinulle merkitsee.
LAPSI AUTOSSA
LAPSI AUTOSSA
Kannattaa tarkistaa tämä ennen kuin ostat lapsellesi turvaistuimen
Autossa matkustavien lasten turvallisuutta voi parantaa käyttämällä laadukkaita turvalaitteita oikein. Liikenneturva tarjoaa apua turvalaitteiden hankintaan ja käyttöön.
Turvakaukalo, turvaistuin, turvavyöistuin ja istuinkoroke sopivat eri-ikäisille ja -kokoisille lap
Alkolukon käyttö pakolliseksi koulukuljetuksissa
Alkolukon käyttö tilausajoina suoritettavissa koulu- ja päivähoitokuljetuksissa tulee pakolliseksi.
Hallitus esitti alkolukon käyttöä ja hyväksyntää koskevien lakien vahvistamista torstaina 9. j
If Turvakauppa
Löydät
meiltä laajan valikoiman testattuja ja parhaiksi havaittuja
tuotteita, jotka tekevät arjestasi turvallisemman olet sitten
autossa, kotona, lomalla tai lasten kanssa. Tarkista
vaihtuvat tarjoukset!VAKUUTUKSET
VAKUUTUKSET
Kyselytutkimus: Lähes joka toisella autonostajilla ongelmia ostetun auton kunnon kanssa
Automerkit.fin tekemän kyselytutkimuksen mukaan lähes joka toisella käytetyn auton yksityiseltä ostaneella on ollut ongelmia auton kunnon kanssa oston jälkeen.
Myös autoliikkeistä ostaneilla lähes joka kolmas ilmoitti autossa ilmenneen vikoja ensimmäisen 3
Kattava vertailu eri autovakuutusten eroista julkaistu
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta on tehnyt perustieto- ja vertailupaketin yksityishenkilöille Suomessa myytävistä vapaaehtoisista autovakuutuksista eli kaskovakuutuksista.
Oppaalla pyritään auttamaan kuluttajaa valitsemaan itselle sopiva kaskovakuutus sekä selventämä
Sinulle räätälöity vakuutuspaketti
Varaa aika If Oikea
Turva –kartoitukseen, jossa rakennamme sinulle ja perheellesi
sopivan vakuutusratkaisun, jossa ei ole mitään
ylimääräistä mutta kaikki
tarvittava. Kartoituksen
teet puhelimitse tai lähimmässä
IfissäLUETUIMMAT
Luetuimmat uutiset
| PÄIVÄ | VIIKKO | KUUKAUSI |
|---|











Seuraava >