Teksti

News List 0-4

Törmäystesti Nissan Micra (2000)

Kirjoitettu 31.12.2000 00:07 Euro NCAP
Luokat: Turvallisuus  Nissan  Nissan  Nissan 

Törmäystesti Nissan Micra (2000)

Törmäystestin pisteet:

etutörmäys 4 (25)
sivutörmäys 11 (61%)
kaikkiaan 15 (44%)
jalankulkijatörmäys 16 (44%)

Micra testattiin ensimmäisen kerran EuroNCAP:ssa vuonna 1997, eikä mallissa ole tapahtunut oleellisia muutoksia. Micra ei saanut etutörmäyksestä hyviä pisteitä, tulos koheni sivutörmäystestissä. Kumpikaan turvaistuin ei vakuuttanut. Jalankulkijaturvallisuus on useimpien tämän luokan autojen tavoin huono.

Etutörmäys

Kuljettajan turvatyyny suojasi päätä hyvin. Matkustajalla ei ole turvatyynyä, mutta matkustajan pää ei osunut kojelautaan. Kuljettajan ovi säilyi suhteellisen ehjänä, mutta sivutörmäyspuomi irtosi toisesta päästään. Micran etuturvavöissä on esikiristimet, jotka vähentävät äkillistä liikettä eteenpäin törmäystilanteessa. Näistä huolimatta kuljettajan rintakehä osui ohjauspyörään, mikä aiheuttaa loukkaantumisriskin. Kuljettajan vasen polvi oli myös vaarassa erittäin kovan rakenteen lähes osuessa siihen. Matkustaja oli hyvin suojattu etutörmäyksessä. Sitä vastoin takaistuimen keskipaikalla matkustava on suuressa vaarassa, sillä takaistuimen keskipaikalla on vain kaksipistevyö, mikä aiheuttaa vakavan loukkaantumisriskin selkärankaan ja mahaan.

Sivutörmäys

Kuljettajan pään osuminen oven yläreunaan aiheuttaa todennäköisesti loukkaantumisen. Rintakehän rasitus väheni testinuken ja istuimen ominaisuuksista johtuen tavalla, joka ei vastaa tositilannetta. Kova käsinoja työntyi rajusti sisäänpäin lisäten mahan loukkaantumisriskiä.

Lasten turvaistuin

Molemmat turvaistuimet oli sijoitettu kasvot menosuuntaan ja testinuket pysyivät kohtuullisen hyvin näiden sisäpuolella. 1-vuotiaan istuimessa oli kuitenkin heikkouksia, joiden vuoksi arvosana laski. Molemmat turvaistuimet estivät pään liiallisen liikkeen etutörmäyksessä. Sivutörmäyksessä 3-vuotiaan pää heilui istuimen ulkopuolella. 1-vuotiaan niskaan kohdistui erittäin suuri rasitus etutörmäyksessä, ja sivutörmäyksessä päähän tuli kova isku holtittoman heilumisen seurauksena. Turvaistuinten asennusohjeet olivat siitä hyviä ettei niitä voi irrottaa istuimista. 3-vuotiaan istuimen ohjeet ilmoittivat turvavöiden oikean kiinnityksen puutteellisesti. Turvaistuinten vyöt mahdollistavat näiden tukevan kiinnityksen, mutta näitä ei käytetty koska käyttöohjeet olivat puutteelliset.

Törmäys jalankulkijaan

Useiden muiden testattujen tavoin jalankulkijaturvallisuus oli heikko. Auton etupään rakenteet ovat pääsääntöisesti erittäin kovia, poikkeuksena yksi kohta puskurissa ja tärkeimpinä pehmeät kohdat konepellissä ja tuulilasissa.

Katso lisätiedot ja videoleikkeet euroncap.com sivuilta.

Euro NCAP turvallisuustestin suomennos Autoliitto Ry.

Kirjoita uusi kommentti:

Anna uusi kommentti:


Nimi:


Sähköposti:


Kommentti:


Jos et saa sanasta selvää, paina tästä uusi kuva. .
CAPTCHA image for SPAM prevention Click here for audio version of the word to enter.

Törmäystesti Hyundai ix35 (2010)

Julkaistu: 25.08.2010 16:56
Törmäystesti Hyundai ix35 (2010)

aikuismatkustajien suoja 32 pistettä (90 %)
lasten suoja 43 pistettä (88 %)
jalankulkijatörmäys 20 pistettä (54 %)
turvavarusteet 5 pistettä (71 %)

Hyundai ix35 sai tulokseksi 5 tähteä

Hyundai ix35:n etuturvavöissä on voimanrajoittimet ja esikiristimet, kuljettajalla kaksoisesikiristin. Auton varusteluun kuuluvat kuljettajan ja etumatkustajan etuturvatyynyt,...

Törmäystesti Citroen C4 (2010)

Julkaistu: 25.08.2010 15:25
Törmäystesti Citroen C4 (2010)

aikuismatkustajien suoja 32 pistettä (90 %)
lasten suoja 42 pistettä (85 %)
jalankulkijatörmäys 15 pistettä (43 %)
turvavarusteet 7 pistettä (97 %)

Citroën C4 sai tulokseksi 5 tähteä

Citroën C4:n etuturvavöissä on esikiristimet ja voimanrajoittimet. Auton varusteluun kuuluvat kuljettajan ja etumatkustajan etuturvatyynyt ja sivuturvatyynyt sekä päätä suojaavat...

Törmäystesti Honda CR-Z (2010)

Julkaistu: 25.08.2010 14:55
Törmäystesti Honda CR-Z (2010)

aikuismatkustajien suoja 34 pistettä (93 %)
lasten suoja 39 pistettä (80 %)
jalankulkijatörmäys 25 pistettä (71 %)
turvavarusteet 6 pistettä (86 %)

Honda CR-Z sai tulokseksi 5 tähteä

Honda CR-Z:n etuturvavöissä on esikiristimet ja voimanrajoittimet. Auton varusteluun kuuluvat kuljettajan ja etumatkustajan yksivaiheiset etuturvatyynyt, sivuturvatyynyt ja päätä...

If Loistokuski - Laske mitä ylimääräinen etu rahassa sinulle merkitsee

Jos olet alle 27-vuotias, voit saada If Loistokuskie- dulla 20 % lisäbonusta liikennevakuutukseen. Laske mitä ylimääräinen etu rahassa sinulle merkitsee.

LAPSI AUTOSSA

LAPSI AUTOSSA

Kuka päättää lopulta perheen auton valinnasta?

Julkaistu: 20.06.2010 22:09:00

Kuka päättää lopulta perheen auton valinnasta? Ostettaessa autoa lapsiperheeseen on nousevat kaksi asiaa valinnassa ylitse muiden, turvallisuus ja auton tilat. Auton ajettavuus ja muut ominaisuudet ovat toki tärkeitä ja ne selviävät parhaiten koeajon aikana. Koeajoa ei kannata kuitenkaan edes suorittaa, jos auto ei läpäise lapsiperheen perusvaatimuksia.

Ensimmäinen asia mihin perheauton valinnassa kiinnitetään huomiota on auton sisätilat ja so


Lasten turvaistuintestit (EuroTest) 2007-2010

Julkaistu: 14.06.2010 19:39:00

Lasten turvaistuintestit (EuroTest) 2007-2010 Uusimmassa EuroTest 2010 lasten turvaistuintestissä peräti 15 istuinta sai hyvä arvosanan, mutta yksikään turvaistuimista ei saanut erinomaista arvosanaa.

Saadakseen virallisen hyväksynnän, istuimen ei tarvitse läpäistä sivutörmäystestiä eikä kä


If Turvakauppa


If Turvakauppa - Tarkista vaihtuvat tarjoukset!Löydät meiltä laajan valikoiman testattuja ja parhaiksi havaittuja tuotteita, jotka tekevät arjestasi turvallisemman olet sitten autossa, kotona, lomalla tai lasten kanssa.  Tarkista vaihtuvat tarjoukset!

VAKUUTUKSET

VAKUUTUKSET

Mieskuljettajat ajavat vuodessa lähes 450 km ylimääräistä, koska eivät suostu kysymään tietä

Julkaistu: 30.08.2010 12:23:00

Mieskuljettajat ajavat vuodessa lähes 450 km ylimääräistä, koska eivät suostu kysymään tietä Usein vitsaillaan, että mieskuljettajat eivät suostu pysähtymään ja kysymään tietä, vaikka eivät tiedä yhtään missä ovat. Nyt vaikuttaa siltä, että kyseessä ei ole vitsi.

Näin väittää Brittiläinen vakuutusyhtiö Sheilas Wheels, jonka teettämän tutkimuksen mukaan m


Tutkimus: Liikennerikkeiden tulisi nostaa vakuutusmaksuja

Julkaistu: 17.08.2010 14:43:00

Tutkimus: Liikennerikkeiden tulisi nostaa vakuutusmaksuja Automerkit.fi tekemän verkkotutkimuksen mukaan liikennerikkeiden tulisi vaikuttaa vakuutusmaksujen suuruuteen. Lähes 63 prosenttia kyselyyn osallistuneista haluaisi, että liikennerikkeet vaikuttaisivat vakuutusmaksujen suuruuteen.

Kannatus oli suurinta mitä vanhempia vastaajat olivat, mutta kaikki ikäryhmät selkeästi kannatti


Sinulle räätälöity vakuutuspaketti


Sinulle räätälöity vakuutuspaketti - Kartoituksen teet puhelimitse tai lähimmässä IfissäVaraa aika If Oikea Turva –kartoitukseen, jossa rakennamme sinulle ja perheellesi sopivan vakuutusratkaisun, jossa ei ole mitään ylimääräistä mutta kaikki tarvittava. Kartoituksen teet puhelimitse tai lähimmässä Ifissä

LUETUIMMAT

LUETUIMMAT UUTISET

PÄIVÄ VIIKKO KUUKAUSI
Uusi halpismaasturi saapui Suomeen
Mitsubishi i-MiEV tulossa Eurooppaan - myyntiversio valmis
Näin tehdään autokauppaa Saksassa, miten Suomessa?
Seat Ibiza venyi farmariksi
Autoesittely Toyota Auris HSD (2010)
Koeajo Kia Sorento 2.2 CRDi EX (2010)
Autoesittely Kia Sorento (2010)
Autoarvio: Koeajossa Opel Antara 2.0 CDTI Enjoy 110 kW
Uusi Ford C-MAX esiteltiin
Myi arpalipun pikkusummalla – seurasi vierestä kun ostaja voitti uuden Ford Shelby GT500:n
BBC:n Top Gear hävisi oikeudessa The Stigille
Näin Espoossa: Koululaisia sakotetaan koulun pihassa
Vartija kiihdytteli autoliikkeen uudella Corvettella - julkaisi videon YouTubessa
Uusi halpismaasturi saapui Suomeen
Osta konttiskanneri - saat seitsemän Lamborghinia kaupan päälle!
Tässä on uusi Citroën DS4
Alustojen ruostevauriot kasvava ongelma
Koeajo Audi A1 1.4 TFSI S tronic Ambition
Video: Tulipalovaaran vuoksi takaisin kutsuttu Ferrari 458 Italia ilmiliekeissä
Autoesittely Audi A1 (2010)
Myi arpalipun pikkusummalla – seurasi vierestä kun ostaja voitti uuden Ford Shelby GT500:n
Toyotalle miljoonia maksanut kaasupoljinvika olikin kuljettajanvirhe
Brittimediat: Hän on The Stig
Maailman nopein katulaillinen sähköauto - 0-100 km/h alle kahdessa sekunnissa
G-Power BMW M5 Hurricane RR 800 hv – maailman nopein sedan
Auto kaadettiin kaksi kertaa 48 tunnin aikana – omistaja väittää tekijöiden kopioineen Top Gear ohjelmaa
BBC:n Top Gear hävisi oikeudessa The Stigille
Näin Espoossa: Koululaisia sakotetaan koulun pihassa
Vartija kiihdytteli autoliikkeen uudella Corvettella - julkaisi videon YouTubessa
Mitä tapahtuu kun karhu haistaa autoon jätetyn ruoan – katso video

Mainos

Mainos_2500

Mainos_0

AUTOMERKIT

AUTONÄYTTELYT

AUTOESITTELYT

Go Green

CLUBi

Mitsubishi i-MiEV tulossa Eurooppaan - myyntiversio valmis
Uusi autonäyttely Helsinkiin
Autoesittely Peugeot RCZ (2010)
Toyota ekoautojen kärkeen Saksassa
Camarosta yli 1400 hevosvoimainen - tuunauksen hinta yli 245.000 euroa

Mitsubishi Motors esittelee i-MiEV- täyssähköauton Euroopan myyntiversion lokakuun alussa järjes

Urheilullisia automalleja esittelevä AutoExpo täyttää vihdoin monen autoharrastajan haaveet. Hel

Peugeot RCZ esiteltiin konseptiautona Frankfurtin autonäyttelyssä 2007. Jo konseptiauto herätti l

Saksalainen liikennejärjestö VCD (Verkehrsclub Deutschland) listaa vuosittain ympäristöystäväl

Chevrolet Camaro on monen amerikkalaisen unelmakärry jo perusversiona, mutta tässä on todiste sii

Automerkit.fi tuo palvelut lähellesi
Palveluiden paikallistamiseksi anna sijaintisi postinumerosi (esim. koti tai työ).

Postinumeron avulla näet paikalliset palveluntarjoajat, lähimmät vaihtoautot ja paikalliset mainokset. Postinumeroa ei kerätä kävijöiden tunnistamiseen tai jäljittämiseen.
Postinumero:
Lue lisää: Miksi kysymme postinumero?
Lue lisää: Miksi kysymme postinumero?
Lähetä linkki
Nimi:*
Lähettäjän sähköposti:*
Vastaanottajan sähköposti*
Viesti:
Uutiskirjeen tilaaminen
Nimi:*
Sähköposti:*