Teksti
News List 0-4
Kuolemaan johtavien liikenneonnettomuuksien määrä menossa huonoon suuntaan
Kirjoitettu 25.01.2012 20:15 Automerkit.fi
Luokat:
Turvallisuus
Turvallisuus
Kuolemaan johtaneita henkilöauto-onnettomuuksia tapahtui viime vuonna selvästi edellisvuotta enemmän. Myös moottoripyöräonnettomuudet palasivat aikaisempien vuosien tasolle. Samalla kevyen liikenteen onnettomuudet vähenivät.
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat kaikkiaan 170 henkilöautojen aiheuttamaa kuolinonnettomuutta. Lisäksi henkilöauto oli onnettomuuden vastapuolena 57 tapauksessa, kymmenkunta kertaa edellisvuosia useammin.
Myös moottoriajoneuvojen kuolemaan johtaneita suistumisia oli 15 onnettomuutta edellisvuotta enemmän, yhteensä 97 tapausta. Suistumisonnettomuuksista tyypillisesti noin viidennes on sairauskohtauksia. Myös risteysonnettomuudet lisääntyivät.
Äkillinen, 18 onnettomuuden kasvu tapahtui 25-44-vuotiaiden aiheuttamissa kuolinonnettomuuksissa. Tätä ennen usean vuoden ajan niiden määrä pienentyi. Myös alle 21-vuotiaiden ja 45-64-vuotiaiden aiheuttamat onnettomuudet lisääntyivät. Eläkeikäisen aiheuttamien onnettomuuksien määrä jatkoi verkkaista vähenemistään.
Kuolemaan johtaneiden moottoripyöräonnettomuuksien määrä palasi parin vuoden takaiselle tasolle. Viime vuonna tutkijalautakunnat tutkivat niitä 28 tapausta. Niistä 4:ssä motoristi oli onnettomuuden vastapuolena. Erityisesti 25-44-vuotiaiden motoristien onnettomuudet lisääntyivät.
Kuolemaan johtaneita polkupyöräonnettomuuksia tutkijalautakunnat tutkivat kolmanneksen edellis-vuotta vähemmän, kaikkiaan 18 onnettomuutta.
Jalankulkijoiden onnettomuudet vähenivät yhdellä. Viime vuonna niissä kuoli yhteensä 36 henkeä. Tutkijalautakuntien ennakkoarvioiden mukaan suojatiellä menehtyi 14 henkeä.
Kaikista kevyen liikenteen onnettomuuksissa menehtyneistä reilusti yli puolet oli 65 vuotta täyttäneitä.
Maamme 20 tutkijalautakuntaa tutkivat kaikkiaan 290 kuolinonnettomuutta, joissa menehtyi 310 henkeä. Luvuissa ovat mukana sairauskohtauksiin kuolleet, jotka ns. virallisesta tilastosta on poistettu.
10 uutista
Neljä kymmenestä suomalaisesta madaltaisi rattijuopumusrajaa
Julkaistu: 11.01.2012 08:58Suomalaisista 43 prosenttia toivoo matalampaa rattijuopumusrajaa tieliikenteeseen. Lähes kaksi kolmesta lisäisi autoilijoiden puhallutuksia.
Mielipide rattijuopumusrajasta jakaa suomalaiset kahtia. If Vahinkovakuutusyhtiön teettämä kyselytutkimus osoittaa, että 43 prosenttia haluaisi madaltaa rattijuopumusrajaa tieliikenteessä. Nykyistä rajaa pitää sopivana 51 prosenttia, ja 6...
Hyvä kehitys liikenneturvallisuudessa pysähtyi vuonna 2011
Julkaistu: 01.01.2012 21:35Liikenneturvan keräämien ennakkotietojen mukaan vuonna 2011 tieliikenteessä on menehtynyt 288 ihmistä, kun vuonna 2010 kuolleiden lukumäärä oli 272.
Liikenneturvan keräämien ennakkotietojen mukaan vuonna 2011 tieliikenteessä on menehtynyt 288 ihmistä, kun vuonna 2010 kuolleiden lukumäärä oli 272. Loukkaantuneiden määrä kasvoi noin kolmella prosentilla.
Vuonna 2009 liikennekuolemien...
Nuoria kuolee liikenteessä - tilanne Suomessa heikko
Julkaistu: 15.12.2011 22:37Viimeisen kymmenen vuoden aikana nuorten tieliikennekuolemat ovat vähentyneet Suomessa keskimäärin 3,4 prosenttia vuodessa. Muiden Euroopan maiden turvallisuustahti on ollut tuplasti ripeämpää. Erityisesti 15–17-vuotiaiden liikenneturvallisuustilanne on Suomessa heikko.
European Transport Safety Councilin (ETSC) tuoreen raportin mukaan nuoret (15–30-vuotiaat) ovat liikenteen...
Viimeiset 10 Uutiset
RSS Feed
-
28.03.2012
19.03.2012
29.02.2012
23.02.2012
19.02.2012
15.02.2012
08.02.2012
30.01.2012
25.01.2012
11.01.2012
LAPSI AUTOSSA
LAPSI AUTOSSA
Kannattaa tarkistaa tämä ennen kuin ostat lapsellesi turvaistuimen
Autossa matkustavien lasten turvallisuutta voi parantaa käyttämällä laadukkaita turvalaitteita oikein. Liikenneturva tarjoaa apua turvalaitteiden hankintaan ja käyttöön.
Turvakaukalo, turvaistuin, turvavyöistuin ja istuinkoroke sopivat eri-ikäisille ja -kokoisille lap
Alkolukon käyttö pakolliseksi koulukuljetuksissa
Alkolukon käyttö tilausajoina suoritettavissa koulu- ja päivähoitokuljetuksissa tulee pakolliseksi.
Hallitus esitti alkolukon käyttöä ja hyväksyntää koskevien lakien vahvistamista torstaina 9. j
VAKUUTUKSET
VAKUUTUKSET
Kyselytutkimus: Lähes joka toisella autonostajilla ongelmia ostetun auton kunnon kanssa
Automerkit.fin tekemän kyselytutkimuksen mukaan lähes joka toisella käytetyn auton yksityiseltä ostaneella on ollut ongelmia auton kunnon kanssa oston jälkeen.
Myös autoliikkeistä ostaneilla lähes joka kolmas ilmoitti autossa ilmenneen vikoja ensimmäisen 3
Kattava vertailu eri autovakuutusten eroista julkaistu
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta on tehnyt perustieto- ja vertailupaketin yksityishenkilöille Suomessa myytävistä vapaaehtoisista autovakuutuksista eli kaskovakuutuksista.
Oppaalla pyritään auttamaan kuluttajaa valitsemaan itselle sopiva kaskovakuutus sekä selventämä











