News List 0-1
Autoarvio: Koeajossa Honda Civic 4d 1.8 Executive
Kirjoitettu 09.06.2008 12:41 Automerkit.fi
Luokat:
Koeajot
Honda
Honda
Honda
Honda
Uuden Honda Civicin saamassa julkisuudessa kaiken huomion on saanut rohkeasti muotoiltu viistoperämalli. Samaan aikaan myyntiin tulee kuitenkin myös 4-ovinen sedan, jonka muotoilu on myös varsin linjakas. 5-ovisesta se kuitenkin poikkeaa niin paljon, että voidaan puhua eri automallista.
Koeajoauton 1,8 litrainen pitkäiskuinen moottori on varustettu muuttuvalla venttiilinajoituksella. Hondan maineeseen ja lupauksiin moottori ei aivan pysty vastaamaan, mutta vaivattomasti se kuitenkin Civiciä kuljettaa. Moottori on kierrosherkkä, mutta ohituskiihtyvyys jää odotettua laimeammaksi. Vaihteisto on muiden Civicien tapaan tiheästi välitetty 6-vaihteinen.
Alusta on selvästi viritetty Euroopan markkinoiden vaatimusten mukaiseksi. Suuntavakavuus on hyvä, mutta ohjaustunto ei ole aivan luokan parhaimmiston tasolla. Kaarreajo sujuu kuitenkin ongelmitta. Jousitus päästää läpi sekä pientä tärinää että suurempia töyssyjä. Iskunvaimennus tuntuisi olevan hieman puutteellinen. Kääntöympyrä on tavanomaista suurempi.
Melutaso on luokan normaalia tasoa. Moottorin ääni on miellyttävä ja tuulen suhinat vaimeita, mutta alustaäänet nousevat maantiellä kuuluviin.
Suorituskyky: 8,3
Kierrosherkkä 1,8-litrainen moottori ei tarjoa aivan odotuksia vastaavaa ohituskiihtyvyyttä.
Mukavuus: 7,2
Takaistuimella tilaa on riittävästi, mutta ulkomittoihin verrattuna hieman niukasti. Varustelussa on muutamia helmiä, mutta kokonaisuutena varustelua ei voi sanoa runsaaksi.
Luotettavuus: 7,3
Civicin EuroNCAP-tulos on 4 tähteä. Luotettavuus on hyvä.
Ajomiellyttävyys: 7,3
Ajo-ominaisuudet ovat keskinkertaiset. Jousitus päästää epätasaisuuksia läpi. Melutaso on normaali. Näkyvyys on puutteellinen etenkin etuviistoon.
Ulkonäkö: 7,5
Muotoilu on varsin linjakas. Sisustus edustaa perinteistä japanilaisnäkemystä. Värivalikoima on niukka.
Polttoaineen kulutus: 9,0
Kulutus on 1,8-litraiseksi kohtuullinen. Myös huoltokustannukset pysyvät kurissa.
Valmistuslaatu: 6,9
Plyysiverhoilu on miellyttävä. Laatuvaikutelma on tavanomainen.
Sisätilojen suunnittelu: 6,7
Tavaratila on selvästi luokan normaalikokoa pienempi. Yksityiskohtien käytännöllisyydessä on pieniä puutteita.
Luokkansa paras: 8,0
4-ovinen Civic on kokonaisuutena keskinkertainen auto luokassaan. Perusvarma valinta.
Toimituksen arviointiperusteisiin tästä.
468x400 Jattiboxi - NR1

UUSIMMAT UUTISET
UUSIMMAT UUTISET
10 uutista
PAIKALLISIA TARJOUKSIA
PAIKALLISIA TARJOUKSIA
Text ads
News List 2
468x400 Jattiboxi - NR2
News List 3
News List 4
News List 5
Mainos 468x60
Viimeiset 10 Uutiset
RSS Feed
-
21.05.2013
21.05.2013
20.05.2013
16.05.2013
15.05.2013
12.05.2013
02.05.2013
01.05.2013
29.04.2013
23.04.2013
300x250 Mainos
NÄKÖKULMAT
NÄKÖKULMAT
Nastoja myös on/off
Suomi on talvimaa, kymmeniä vuosia sitten oli vielä talvisempaa. Oli siten luonnollista, että meillä alettiin autojen yleistyessä kehittää rengasta talviajoon.
Suomalainen rengasvalmistaja onkin tehnyt karkeakuvioisia Hakkapeliittoja 1930-luvulta alkaen. Ne ko
300x250 Boksi
AUTOMERKIT
AUTOMERKIT
Citroën lupaa rohkeaa muotoilua uusille C-malleille
Citroën aloittaa uudistuvan C-malliston esittelyn vuoden sisällä. Ensimmäisenä luvassa C3:n korvaava malli, joka perustuu C-Cactus konseptiin vuodelta 2007.
Citroënin toimitusjohtaja Frederic Banzet sanoo lehtihaastattelussa, että tavoitteena on "kil
AUTOESITTELYT
AUTOESITTELYT
Autoesittely Mazda 6 2013
Uusi kolmannen sukupolven Mazda 6 sedan esiteltiin Moskovan autonäyttelyssä 2012. Pariisin autonäyttely toi sedanin rinnalle farmarimallisen Wagon version. Farmari on suunniteltu ensisijaisesti Eurooppaa varten, sedanin päämarkkinat ovat mm. USA:ssa ja Venäjällä.
Farmarimallin akseliväli on 8 cm porrasperäistä lyhyempi, ja vaikka auto on luokkansa pisimpiä,
KOEAJOT
KOEAJOT
Koeajo Mazda 6 2.0 (145 hv) Premium Plus 2013
Mazda joutuu tasapainottelemaan eri markkina-alueiden vaatimusten välillä. Uudessa Mazda 6:ssa päädyttiin järkevältä kuulostavaan ratkaisuun: isoa autoa kaipaavat Amerikan markkinat saivat ison sedanin ja Eurooppaa varten tehtiin akseliväliltään 6,5 cm lyhyempi farmarimalli.
Suomessa Sedan on kokoerosta huolimatta farmaria halvempi. Suuret mitat lisäävät osaltaan auton n
300x250 Boksi
AUTONÄYTTELYT
AUTONÄYTTELYT
Volkswagenin tärkein uutuus - kasvanut Golf Variant
Volkswagenilla oli jälleen paljon uutta Genevessä. Myynnillisesti merkittävintä oli Golf Variantin uusi sukupolvi.
Sen tavaratila on kasvanut yli sadalla litralla entisestä. Tavaratilan maksimipituudeksi ilmoitetaa
GO GREEN
GO GREEN
iRacer - 0-100 km/h 5.0 sekuntia
Hyppää hiljaisen Westfield iRacer urheiluauton ohjaamoon ja lähde mukaan testiajoon.
Brittiläinen Westfield ei ole kovin tunnettu autovalmistaja, mutta sillä on pitkä historia kevyid
PALVELUT
PALVELUT
Näiden mallien hinnat putoavat jopa tuhansia euroja
Land Rover, Suzuki ja Volkswagen ovat pudottaneet monien malliensa hintoja – vähintään sadoilla ja jopa tuhansilla euroilla. Syynä alennuksiin on toive kääntää myynti jälleen kasvu-uralle Euroopassa.
Hintatietoja on koonnut Tekniikan Maailma.Esimerkiksi Range Rover Evoque 2,2 TD4:n hinnat alkavat au
RENKAAT
RENKAAT
Suomessa voimaan maailman tiukin rengaslainsäädäntö – ”ratkaiseeko pulman?”
Tuoreen Nasta-tutkimusohjelman tulokset uutisoitiin Helsingin Sanomissa 17.4. . Ohjelma suosittelee, että vuonna 2020 puolet pääkaupunkiseudun autoilijoista ajaisi kitkarenkailla. Pääasiallisena perusteena on katupölyn vähentäminen.
”Aihe on tärkeä, koska Suomessa astuu voimaan 1.7. maailman tiukin nastalainsäädäntö, joka v
MUUT UUTISET
MUUT UUTISET
Tällä moottorilla käydään nopeus-ME:n kimppuun
Rolls-Royce lähtee mukaan hankkeeseen, jossa yritetään rikkoa maanpäällisen ajoneuvon nopeusennätys. EJ200 suihkumoottorin tavoitteena on 1600 km/h tuntinopeus. Katso videolta, kuinka moottori toimii.
Tällä hetkellä voimassa oleva ennätys on vuodelta 1997. Sen teki Andy Green Thrust SSC-ajoneuvol
VIIHDE
VIIHDE
Voiko jäteauto murskata henkilöauton? – ei edes närästä!
Voiko roska-auto murskata henkilöauton? Amerikkalaisen Scranton Manufacturingin työntekijät päättivät selvittää asian. Vastaus kuuluu: Kyllä voi. Katso vedenpitävät todisteet kahden minuutin videolta.
New Way Cobra Magnum roska-auto, joka on varustettu jätteenmurskaimella, näyttää selviävän Pon
KESKUSTELUT
Uusimmat keskustelut
06:49 autonhuolto (31)
moi! voisko kukaan suositella hyvää ja halpaa 60-huoltoa mun pösöl
04:42 abs johtosarja (8)
Abs hydrauliyksikössä oikosulku, minkä vuoksi vaihdoin yksikön, ny
01:17 skoda octavia HB (19)
Olen aikeissa hankkia uutta menopeliä ja melko vahvana vaihtoehtona o
22:22 oikea etuvalo ei toimi (14)
Oikea etuajovalo oli palanut. Vaihdoin uuden H7 tilalle. Ei toiminut.
15:04 deQFZpMwmmqlemF (7)
[url=http://edpricesonline.com/]buy viagra[/url] %( [url=http://www.ed
17:45 Radio käynnistyy hitaasti (10)
Ilmojen viilentyessä JVC-autoradioni käynnistyy suhinalla ja vasta m
17:41 huoltovalon sammutus (11)
mitenkä corollasta saa öljynvaihtovalon kuitattuu manuaalisesti? ilm
160x300 Suurtaulu 2
TILAA UUTISKIRJE
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy kerran viikossa. Uutiskirje sisältää uutiset tiiviissä paketissa. Tilaa ilmainen uutiskirje tästä!











